Hyppää pääsisältöön
Naisten tanssitaidot ovat kiinni lantioista.

Tämä tekee naisista hyviä tanssijoita!

Tutkijat ovat selvittäneet, mikä tekee naisesta hyvän tanssijan. Northumbrian yliopiston tutkijoiden mukaan kaikki on kiinni lantiosta.

Tutkijat käyttivät liikkeenkaappausteknologiaa tallentakseen nuorten naisten tanssiliikkeitä. Liikkeiden perusteella luotiin 39 avataria, joilta oli poistettu kaikki naisten fyysiset ominaisuudet. Sitten 200 ihmistä pyydettiin katsomaan videopätkiä avatarien tanssista ja arvioimaan tanssiliikkeitä. 

Avatarit, joita katsojat pitivät parhaina tanssijoina, keskittyivät kolmenlaisiin liikkeisiin; keinuviin lanteisiin, reisien epäsymmetrisiin liikkeisiin sekä keskitasoisiin käsien liikkeisiin.

– Suurin eroavaisuus miesten ja naisten kävelytyyleissäkin on, että miehet antavat olkapäidensä liikkua, kun taas naiset antavat lanteiden keinua, toteaa raportin kirjoittaja, tohtori Nick Neave lisäten, että epäsymmetriset liikkeet puolestaan kielivät todennäköisesti hyvistä motorisista taidoista.

Naisten liikkeille kaksi syytä

Tohtori Neaven mukaan naisilla vaikuttaisi olevan kaksi tarkoitusta tanssiliikkeille.

– Yksi on, että he esittelevät hedelmällisyyttään, ja kenties hormonaalista tilaansa, miehille, sanoo Neave.

– Toinen on, että he näyttävät naispuolisille kilpailijoilleen, kuinka taitavia he ovat.

Lähde: Sky News


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!