Suomen laiskin mies Esa, 69, sai energiapuuskan: Käsikirjoitan elokuvan, rooli Erika Vikmanille!

Oho | 30.08.2017 09:01

Esa Granroth, 69, nimettiin Suomen laiskimmaksi mieheksi vuonna 1992. Tätä nykyä hän kuitenkin kertoo olevansa eläkkeellä laiskottelusta, ja sanoo olevansa "sykölöki ja sykiatrian tohtori". Esalla on myös laaja kirjo ystäviä suomalaisen iskelmämusiikin tähtitaivaalla.

LUE LISÄÄ: ESA, 69, SUOMEN LAISKIN MIES: EI JAKSA EDES KÄTELLÄ TAI LAUSUA NIMEÄÄN - JÄI JOPA LAISKOTTELUSTA ELÄKKEELLE!

Laiskottelusta eläkkeellä jäätyään Esa päätti kirjoittaa elokuvan. Hän on kirjoittanut siihen roolin myös Erika Vikmanille. Esa ja Erika ovat jutelleet lukuisia kertoja puhelimessa, sillä Esa ja ja Erikan poikakaveri Danny eli Ilkka Lipsanen ovat hyviä ystäviä.

– Kun Armi kruunattiin Miss Suomeksi, Lyly Rajala kysyi, että haluaisiko E. tutustua Dannyyn, siitä se ystävyys sitten lähti. Danny on käynyt kyläilemässä E:n luona useita kertoja, itseään E:ksi kutsuva Esa kertoo.

DANNYKIRJA
Esa on tehnyt oman versionsa Markku Veijalaisen kirjoittaman Danny-kirjan alkuun. Siellä on myös paikka Erikalle. 

LUE LISÄÄ: SUOMEN LAISKIN MIES ESA, 69, ON SUOMALAISTEN VIIHDETÄHTIEN YSTÄVÄ – KARI TAPIO TOI FARKUT USA:STA!

 

Teksti:Jasmin Määttä
Kuvat:Markku Ruottinen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!