Oho
Aviopari työskentelee aikuisviihteen parissa.

Strippareina työskentelevä aviopari Cassie ja Dorian hehkuvat onnea ja käyvät vieraissa: "Avoin liitto on avain onneen!"

21.01.2020 20:15

Cassie del Isla tapasi aviomiehensä Dorianin työskennellessään tämän omistamalla strippiklubilla. Nyt he ovat onnellisesti naimisissa. Pornon parissakin työskennellyt pariskunta paljastaa, että avoin liitto on heidän onnensa salaisuus.

Ibizalla asuva pariskunta kertoo harrastavansa säännöllisesti parinvaihtoa. Lisäksi he iskevät tuntemattomia seuralaisia niin yökerhoista, museoista, kuin ruokakaupoistakin. Vaikka moni luulee, että avoimeen liittoon kuuluu paljon mustasukkaisuutta, Cassie ja Dorian ovat yhtä mieltä siitä, että se on vain vahvistanut heidän suhdettaan. 

– Seksi on ihanaa, hauskaa ja terveellistä. Seksuaalisen monipuolisuuden tulisi kuulua jokaiseen avioliittoon, eikä seksiä pidä ottaa liian vakavasti. Yhdenkään liiton ei pitäisi kaatua uskottomuuteen. Sen sijaan seksiseikkailujen pitäisi vahvistaa avioliittoa, Cassie selittää Daily Starin mukaan.

Dorian lisää, ettei ongelmia synny, kunhan kommunikaatio toimii.

– Emme koskaan harjoita intiimiä kanssakäymistä kolmannen osapuolen kanssa, ellemme ole yhdessä etukäteen sopineet, että tämä potentiaalinen rakastaja on terve lisä seksuaalisiin piireihimme. Meidän molempien on annettava siihen suostumuksemme.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Cassie Del Isla (@cassie.del.isla) on

Daily Star

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.

Teksti: Jenna Jylhä
Kuvat: Rex Features

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!