Hyppää pääsisältöön
Vene

Skandaali seuralaispalvelusta! Luksus-escort paljastaa: "Minulla oli salasuhde huippufutariin"

Brittitabloidi Daily Star on aiheuttanut saarivaltakunnassa melkoisen kohun paljastamalla, että muutamat Valioliigan tähtipelaajat ovat pitäneet seksijuhlia maksullisten seuralaisten kanssa.

Asiassa ei muuten olisi suurta hämmästelyn aihetta, mutta escort nimeltä Anastacia astui julkisuuteen ja kertoi, että kyseiset jalkapallotähdet ovat naimisissa olevia miehiä. Hänellä oli myös pitempi suhde yhteen pelaajaan.

- Meidän juttumme oli tosi läheinen. Jos tämä mies ei olisi ollut naimisissa, me olisimme varmasti aloittaneet oikean suhteen. Tapasimme Cinderella Escortsin järjestämissä, yksityisissä seksibileissä.

- Hän oli minun sugar daddyni kahdeksan kuukautta. Hän osti minulle kaikkea luksusta, olimme esimerkiksi lomalla Bora Boralla, se oli huippua!

Raskaus päätti suhteen

Futistähti ja Anastacia tapasivat noin joka toinen viikonloppu. Daily Star ei paljasta, kenestä huippujalkapalloilijasta oli kyse, mutta kertoo, että suhde päättyi, kun pelaajan vaimo tuli raskaaksi. Salasuhde oli pelaajalle melko kallis ylläpitää, sillä Anastacia arvioi saaneensa rahaa ja lahjoja noin 150 000 euron arvosta.

Muun muassa tällä kuvalla Anastacia markkinoi palveluksiaan varakkaille miehille. (Kuvakaappaus, Cinderella Escorts).

kuva

Kohuttu seuralaispalvelu

Anastacian paljastusten myötä Cinderella Escorts-sivusto on päätynyt suuren mielenkiinnon kohteeksi. Sivustolla seksi- tai seuralaispalveluita tarjoavat naiset ilmoittavat kuvien kera palveluksistaan. Asiakkaat edustavat varakasta kansanosaa, sillä seuralaispalvelun naiset laskuttavat keskimäärin noin 2000 euroa tunnilta.

Sivusto järjestää "seksibileitä", eli välittää naisia erilaisiin yksityistilaisuuksiin. Isossa-Britanniassa tällaisen palvelun ylläpito olisi laitonta, joten sivusto toimii Saksasta käsin.

Cinderella Escorts nousi muutama vuosi sitten otsikoihin, kun nuori romanialaisnainen kauppasi sivustolla neitsyyttään. Hän väitti saaneensa liki kaksi miljoonaa euroa eräältä liikemieheltä, mutta myöhemmin nainen kertoi, ettei neitsyyden kauppaamista todellisuudessa koskaan tapahtunut. 

Edit: Korjattu väliotsikko sekä tarkennettu suhteen päättymisen syytä kello 16:34.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!