Skip to main content
Lapset näkivät Paddingtonin sijaan pornoa.

Skandaali alakoulussa: 9-vuotiaille näytettiin pornoa Karhuherra Paddingtonin sijaan!

Englantilainen koulu näytti oppilaille vahingossa pornoa Karhuherra Paddingtonin sijaan.

Croft Academy Walsallissa, Keski-Englannissa myöntää tehneensä virheen. Viidesluokkalaisten oli tarkoitus katsoa yhdessä Paddington 2 -piirroselokuva. Ilmeisesti elokuva striimattiin netistä. Opettajat selittivät, että suodattimien pettäminen johti siihen, että yhdeksänvuotiaat lapset näkivät lapsille sopimatonta kuvamateriaalia.

– Koulussa on tiukat toimenpiteet tällaisten kuvien estämiseksi, koulu kirjoitti vanhemmille lähetetyssä kirjeessä.

Jotkut vanhemmat ovat olleet turhautuneita koulun toimintaan. Koulu on luvannut tutkia tapahtuneen perinpohjaisesti, mutta vihaisten vanhempien mukaan varsinaista anteeksipyyntöä ei ole toistaiseksi kuulunut.

– Olin kauhuissani saadessani kuulla lapsen suusta, että hänelle oli näytetty tällaista, sanoo eräs vanhemmista:

– Jotkut lapset osasivat suhtautua asiaan varauksella, mutta toiset ovat traumatisoituneet. Kysyimme opettajilta, olivatko he edes katsoneet videota etukäteen ja he myönsivät, etteivät he olleet tehneet niin.

Koulu ei ole halunnut kommentoida asiaa julkisesti, ennen kuin tutkinta saadaan päätökseen.

Lähde: Mirror


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!