Hyppää pääsisältöön

Seksi sujuu ilman raajojakin! Kädetön ja jalaton Joe, 34, sai neljännen lapsensa syrjähypystä - vaimo antoi anteeksi: ”Monet ihmettelevät, kuinka harrastan seksiä” – video!

Yhdysvaltain Wisconsinin osavaltiossa, Milwaukeessa asuva Joseph ”Joe” Reed, 34, menetti jalkansa ja käsivartensa olleessaan vasta kaksivuotias. Syynä oli bakteeriperäisen aivokalvontulehduksen jälkitauti.

Lue lisää: Joe, 34, menetti kätensä ja jalkansa aivokalvontulehduksen takia 2-vuotiaana – avautuu rankasta lapsuudestaan: ”Ruumiillista väkivaltaa päivittäin”

Murrosikäisenä Joe hautoi päässään itsemurhaa. Nyt jälkeenpäin hän on kiitollinen, että elämänhalu ja salainen ihastus samaa koulua käyneeseen Loreen voittivat kuoleman ajatukset.

- Vielä teininä olin täysin varma, etten koskaan saisi nauttia naisen kosketuksesta. Olin erittäin seksuaalinen, mutta myös turhautunut.

Joen lapsuus oli karu. Hänen äidillään oli 11 lasta, ja tämä antoi siksi poikansa adoptoitavaksi. – Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Olen nyttemmin tutustunut omaan isääni, joka oli itsekin vielä lähes lapsi, kun laittoi minut alulle.
Joen lapsuus oli karu. Hänen äidillään oli 11 lasta, ja tämä antoi siksi poikansa adoptoitavaksi. – Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Olen nyttemmin tutustunut omaan isääni, joka oli itsekin vielä lähes lapsi, kun laittoi minut alulle.

 

Yllättäen hän alkoi saada Lorelta vastakaikua tunteilleen. He avioituivat 21-vuotiaina. Esikoinen alkoi tehdä tuloaan maailmaan pian häiden jälkeen. Nyt avioparilla on kolme yhteistä lasta. Joella on myös neljäskin lapsi, joka on sisarpuoliaan nuorempi ja seurausta syrjähypystä.

- Monet ovat ihmetelleet, kuinka pystyn harrastamaan seksiä. Vastaan, että katsokaa lapsiani. Olen vaimolleni kiitollinen, että hän antoi minulle anteeksi ja hyväksyi pojan perheemme jäseneksi, Joe kiittelee.

Joe on taitava käyttämään käsiensä tynkiä. Hän suoriutuu itse pukeutumisestaan, hygieniansa hoidosta ja on lastensa iloksi hyvä pleikkakaveri.
Joe on taitava käyttämään käsiensä tynkiä. Hän suoriutuu itse pukeutumisestaan, hygieniansa hoidosta ja on lastensa iloksi hyvä pleikkakaveri.

 

Lue myös: Amerikkalaistyttö syntyi ilman käsiä: Minua ei pysäytä mikään!

Sisäsiisti mies

Joe sanoo olevansa perheihminen henkeen ja vereen.

- Olin aikoinani yksinäinen lapsi ilman sisaruksia ja biologisia vanhempia. Tutustuin heihin vasta kolmekymppisenä. Omat lapseni ovat siksikin minulle kaikki kaikessa.

Lore-vaimo kiittelee miestään muun muassa siitä, että tämä osallistuu aktiivisesti kotitöihin.

- Joe on perheessämme se, joka imuroi lattiat nurkkia myöten. Hän on siisti mies!

Joella ja Lorella on kaksi liki teini- ikäistä tytärtä ja poika. Nuorimmainen poika syntyi lyhyestä salasuhteesta, mutta Lore hyväksyi pojan perheensä täysvaltaiseksi jäseneksi.
Joella ja Lorella on kaksi liki teini- ikäistä tytärtä ja poika. Nuorimmainen poika syntyi lyhyestä salasuhteesta, mutta Lore hyväksyi pojan perheensä täysvaltaiseksi jäseneksi.

 

Isyydessä on myös asioita, joista Joe on ajoittain surullinen. Hän haluaisi urheilla lastensa kanssa ja tehdä retkiä luontoon, mutta pyörätuolissa se on mahdotonta.

Jotta vaimo saa keskittyä kodinhoitoon, on aviomies se, joka tuo leivän talouteen. Joe on pidetty työntekijä, joka toimii täysiviikkoisena myyjänä paikallisen supermarketin, Wallmartin elektroniikkaosastolla.

- Olen varmasti kauppaketjumme ainoa kädetön työntekijä, joka käyttää kassakonetta, hän naurahtaa ironisesti.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!


Teksti:
Anne Pennanen
Kuvat:
All Over Press

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!