Oho

Prioriteetit kohdillaan: mies yritti pelastaa oluen palavasta talosta!

28.04.2017 10:26

Miehet rakastavat olutta. Etelä-Dakotan Sioux Fallsissa eräs mies demonstroi, miten ehdotonta tuo rakkaus todella onkaan.

Mies asetti oman henkensä vaaraan yrittäessään pelastaa oluttaan palavasta talosta. Viime sunnuntaina tapahtuneessa palossa loukkaantui kolme ihmistä. Nimettömänä pysyttelevä sankari oli kuitenkin valmis uhmaamaan sekä vaaroja että viranomaisia pelastaakseen oluen, joka oli jäänyt sisälle palavaan taloon.

Miehen kerrotaan yrittäneen töniä palokunnan jäseniä tieltään päästäkseen takaisin sisälle taloon. Häntä oli hetkeä aiemmin kehotettu pysymään ulkona.

Ikävä kyllä poliisi pidätti pelastustöitä häirinneen sankarin. Kaikkia kolme palossa ollutta tarvitsivat lääkintähenkilökunnan apua. Kahta henkilöistä hoidettiin paikan päällä ja kolmas vietiin sairaalaan. Poliisi tutkii palon syytä parhaillaan.

Sioux Fallsin poliisi kertoi miehen sankariteosta Twitteriin lataamansa memen avulla.

Lähde: Keloland

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!