Skip to main content
Ylipainosta keskusteltiin Euroopan kongressin tapahtumassa.

Pitäisikö ylipainoisten aloittaa työt myöhemmin?

Liikalihavuudesta kärsivien ihmisten tulisi aloittaa työnsä muita myöhemmin, ehdottaa asiantuntija. Professori Stephan Bevanin mukaan se, että ylipainoiset henkilöt voisivat saapua töihin myöhemmin, saattaisi auttaa heidän kokemaansa ahdistukseen.

Institute of Employment Studies -edustaja esitteli idean Euroopan kongressin liikalihavuuteen keskittyneessä kokouksessa Wienissä. Bavanin mukaan julkisten liikennevälineiden käyttäminen ruuhka-aikaan saattaa aiheuttaa ahdistusta liikalihaville. Ratkaisuksi hän ehdottaa, että ylipainosta kärsivät työntekijät voisivat saapua paikalle myöhemmin tai työskennellä kotoa käsin.

Professori Bevan painotti esityksessään myös sitä, että ylipaino tulisi vihdoin hyväksyä krooniseksi terveysongelmaksi, jonka perusteella ketään ei tulisi syrjiä. Bevan toivoikin, että työnantajilta tulisi löytyä enemmän myötätuntoa ylipainoisia työntekijöitä kohtaan.

Kriitikot ovat kuitenkin sitä mieltä, että erityistoimiin ryhtyminen vain kannustaisi ihmisiä ylipainoon.

– Tämä on naurettava idea ja vain lisäisi liikalihavien kohtaamaa paheksuntaa,  tylytti Institute for Economic Affairs-edustaja Christopher Snowdon:

– Toteutuessaan tämä vain lisäisi liikalihavien ihmisten määrää,

Lähde: Daily Mail


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!