Hyppää pääsisältöön
Nainen varasti tuhansien arvosta tuotteita.

Perheenäiti varasti tuhansien eurojen arvosta ruokaa itsepalvelukassalla - häpeilemätön metodi!

Brittiläinen perheenäiti varasti tuhansien eurojen arvosta ruokaa itsepalvelukassalla.

35-vuotias Kylie Milner toteutti huijauksensa väärennettyjen viivakoodien avulla. Nainen aloitti rikoksensa viettämällä kolme kuukautta liimaamalla väärennettyjä viivakoodeja 65 sentin nuudelipaketeista kalliimpien tuotteiden paketteihin. Näin Milnerin onnistui huijata itsepalvelukassa luulemaan, että hänen ostostensa arvo oli vähemmän, kuin se todellisuudessa oli.

Nainen toteutti rikoksensa useissa ruokakaupoissa muun muassa Springfieldin, Brookwaterin ja Goodnan alueilla Ipswichissä. Hänen onnistui varastaa yli 4 500 dollarin eli noin 4 300 euron arvosta tuotteita. Hän käytti itsepalvelukassoja päivittäin - joskus kahdestikin päivässä - varastaakseen muun muassa lihaa, proteiinijauhetta, kahvinkeittimiä ja wc-paperia.

Milner jäi kiinni, kun myymälän työntekijät pistivät merkille säännöllisti liikkeessä käyvän asiakkaan hermostuneenn käytöksen. Poliisi löysi naisen kotoa liimaa ja kopioituja viivakoodeja, joita hän oli käyttänyt rikoksensa toteuttamiseen.

Puolustusasianajaja kertoi oikeudelle Milnerin olleen taloudellisissa vaikeuksissa ja sanoi, että naisen motivaationa toimi pikemminkin "tarve kuin ahneus".

Lähde: The Queensland Times


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!