Hyppää pääsisältöön
Mies on epäiltynä rikoksesta.

Pariskunta kiihotti toisiaan pistoolilla - ase laukesi ja nainen kuoli!

Paloma Williams, 24, sai surmansa kotonaan Floridassa. Hänen poikaystävänsä, 23-vuotias Andrew Charles Shinault, väittää ampuneensa Williamsia vahingossa esileikin aikana. Shinaultin mukaan pari käytti pistoolia sängyssä "seksuaalisen mielihyvän ja kiihottumisen" lisäämiseksi.

9mm Taurus

Mies kertoo, että sängyssä he hieroivat 9 mm Taurus-pistoolia toistensa vartaloita vasten. Jossain vaiheessa Andrew oli kertomuksensa mukaan painanut liipasinta vahingossa. Hän arveli, että varmistin oli mennyt pois päältä. Mies oli huutanut vanhempansa yläkertaan auttamaan Palomaa, mutta menehtyi myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Poliisi pidtti miehen tapahtumapaikalla. 

Hurjastelua

Andrew myönsi kuulusteluissa, että he olivat käyttäneet metamfetamiinia kaksi tuntia ennen onnettomuutta.

Hän kertoi Paloman ottaneen myös toista huumausainetta. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua, mutta on ilmoittanut epäilevänsä Andrew'n kertomutsa, sillä kyseisen pistoolin varmistinta olisi vaikea kytkeä pois vahingossa.

Lähde: Metro UK

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!