Oho
Katso videot!

Paasto tämäkin: Ravinnoksi pelkkää olutta 46 päivän ajan!

19.03.2019 18:01

Monet luopuvat alkoholista paaston ajaksi, mutta Cincinnatista, Ohiosta kotoisin oleva Del Hall luopui mieluummin kokonaan ruoasta kuin alkoholista. Hall viettääkin nyt 46 päivää nauttien ainoastaan olutta. 

Tuhkakeskiviikosta pääsiäispäivään kestävä paasto voi olla haastava heille, jotka luopuvat paheistaan, kuten alkoholista tai tupakasta. Hallin ensimmäinen viikko on kuitenkin sujunut suhteellisen vaivatta, lukuunottamatta ensimmäisiä päiviä, jolloin Taco Bell-himot olivat miehen mukaan "rankkoja".

Nyt lähti laukalle! Hurjasti harmaantunut Arnold Schwarzenegger, 71, kittasi kaljaa saksalaisilla olutfestivaaleilla - tunnistaisitko tähteä? Kuvat!

Joisitko viemärivedestä valmistettua olutta?

2-5 kaljaa päivässä

Kiinteästä ruoasta täysin luopunut Hall nauttii vettä ja kahdesta viiteen olutta päivässä. Hän sanoo tuntevansa olonsa "mahtavaksi" ja kertoo myös hajuaistinsa parantuneen.

- En juo heti aamusta. En ole aamiaisihmisiä muutenkaan, joten juon vettä ja mustan kahvin, hän kertaa YouTubessa julkaisemallaan videolla:

- Juon ensimmäisen olueni joskus iltapäivällä ja nautin toisen silloin, kun minua alkaa hiukoa.

Fifty West Brewing Company -panimolle työskentelevä mies aikoo kokeilla paaston aikana monenlaisia oluita, esimerkiksi  paahdetun mantelin makuista stoutia.

Vaikka Hall sanoo laihtuneensa paaston aikana, painottaa hän, ettei hänen paastostaan tulisi tehdä uutta trendidieettiä.

Lähde: MirrorYouTube

Teksti: Jenna Jylhä
Kuvat: YouTube

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!