Hyppää pääsisältöön

Onko tässä kaikkien aikojen paras häätanssi? Sulhaset antoivat kaikkensa - katso viraaliksi mennyt video!

Hääparin ensimmäinen tanssi on yksi häiden kohokohtia. Sulhaset Noah ja PJ halusivat varmistaa, että heidän tanssiaan ei unohtaisi kukaan. Siinä pari onnistui, sillä heidän häätanssistaan kuvattu video meni välittömästi viraaliksi.

Noah ja PJ huijasivat ensin yleisön uskomaan, että luvassa olisi perinteinen valssi. Musiikin alkaessa he tuijottivat toisiaan syvälle silmiin ja alkoivat keinua hitaasti. Sitten musiikki katkesi, kun DJ näytti mokaavan levyn kanssa. Katsojien yllätykseksi kyseessä olikin osa ennalta harjoiteltua esitystä. DJ vaihtoi hitaan musiikin hittisikermään, johon kuului muun muassa Madonnaa ja KC and The Sunshine Bandia. Sulhaset aloittivat huikean, yli neliminuuttisen koreografian, joka saa katsojat villiintymään. Tanssi huipentui Dirty Dancing -elokuvasta tuttuum I’ve Had the Time of My Life -hittiin, ja sen vaativiin tanssiliikkeisiin.

- Meillä todella oli elämämme parasta aikaa. Se oli upea ilta upeiden ihmisten kanssa, sulhaset hehkuttavat.

Osa hyväntekeväisyysprojektia

Noahin ja PJ:n YouTubeen lataamaa videota on katsottu jo yli miljoona kertaa. Pari ei kuitenkaan julkaissut videota ainoastaan julkisuuden toivossa. He kehottavat katsojia tukemaan LBGTQ+-väestön oikeuksia ajavaa It Gets Better Project -hyväntekeväisyysprojektia.

- Kunnianosoituksena kaikille, jotka ovat auttaneet meitä elämään elämäämme avoimesti ja ilman pelkoa, ja kaikille rohkeille ihmisille, jotka tekevät kovaa työtä sillä rintamalla, olemme perustimme varainkeruun It Gets Better Projectille, he kirjoittavat.
 

Lähde: YouTube, It Gets Better ProjectMetro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!