Hyppää pääsisältöön
Makkarasade herätti perheen.

Omakotitalon päälle putosi kilokaupalla makkaraa - perhe heräsi meteliin keskellä yötä!

Floridalainen perhe heräsi lauantaina aamuyöstä kovaan jyrinään, jota he luulivat ensin ukkokseksi. Hämmästys oli melkoinen, kun he tajusivat, että heidän katolleen oli satanut taivaalta kilokaupalla makkaraa.

Travis Adair säikähti melua pahanpäiväisesti. Kun perhe meni ulos tutkimaan asiaa, he löysivät pihaltaan yhteensä noin seitsemän kiloa jäätynyttä italialaista makkaraa. Liha oli pakattu säkkeihin, joista kaksi oli pihamaalla, ja kolme katolle. Adairin mukaan säkit olivat liian painavia, että kukaan olisi voinut heittää niitä katolle.  

On yhä epäselvää, mistä liha satoi heidän katolleen. Travisin vaimo, Jennie Adair, arveli, että liha olisi peräisin lentokoneesta. Paketteihin oli merkitty nimi Williams Land Service, mutta kun perheen poika soitti yritykselle, ei siellä tiedetty asiasta mitään.

Mysteeri kummastutti ihmisiä siinä määrin, että perhe kutsuttiin puhumaan asiasta Jimmy Kimmel Live-ohjelmaan. Kimmelin tiimi oli suorittanut asian tiimoilta oman tutkimuksensa, ja ottanut yhteyttä Fussell's Meats-yhtiöön, jonka nimi oli niin ikään painettu makkarapaketteihin.

– Puhuimme Fussell Meats-omistajalle, hänenkin nimensä oli Jimmy. Hän sanoi pakanneensa lihan henkilökohtaisesti tammikuussa miehelle, nimeltä Jimbo Williams, joka omistaa Williams Land Servicen, Kimmel kertoi perheelle.

Mysteeri jäi silti ratkaisematta, sillä Jimbo "muistaa hakeneensa lihan Fussellilta" puoli vuotta sitten, eikä hänellä ole "aavistustakaan siitä, miten se päätyi katolle."

Lähde: The Huffington Post


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!