Oho
Hevonen suututti lentomatkustajat.

Olisitko uskonut? Matkustaja sai ottaa hevosen lennolle: Sääntöjen mukainen palveluseläin!

09.12.2019 15:33

Erilaisten terapialemmikkien kanssa matkustaminen on yleistynyt viime vuosina. Lentokoneeseen saa nykyään tuoda esimerkiksi koiran tai kissan, jos sen voidaan katsoa olevan palveluseläin. Monen matkustajan mitta tuli kuitenkin täyteen siinä vaiheessa, kun lennolle asteli hevonen.

Passenger Shaming Instagram-sivu jakoi 26. marraskuuta valokuvan miniatyyrihevosesta, joka lensi omistajansa kanssa matkustamossa.

- Tämä on sääntöjen mukainen, hyvin koulutettu palveluseläin muun muassa sokeille. Se ei ole henkinen tukieläin. Ne eivät ole yksi ja sama asia, kuvan yhteydessä selitettiin.

Selvityksestä huolimatta hevonen jakoi kommentoijien mielipiteet siitä, sopiiko lennolle tuoda mitä tahansa eläimiä. Monen mielestä hevosen kanssa matkustaminen meni jo liian pitkälle.

Tämä tukieläin-homma on karannut käsistä. Mitä koirille ja kissoille tapahtui, kommenteissa päiviteltiin.

No jo nyt on, jos minä maksan nykyisen kiskurihinnan lentämisestä ja minut istutetaan jonkin hemmetin ponin viereen. Älkää käsittäkö väärin, rakastan hevosia, mutta kyllä liika on liikaa.

Jos tarvitset miniatyyrihevosen vierellesi voidaksesi lentää matkustajalennolla, kenties jokin toinen matkustustapa sopisi sinulle paremmin, puhumattakaan kaikista muista ihmisistä, joihin sinun tarpeesi vaikuttavat. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Passenger Shaming (@passengershaming) on

Lähde: MirrorInstagram

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.

Teksti: Jenna Jylhä
Kuvat: Rex Features

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!