Hyppää pääsisältöön
Alize Cornet

Naistenniksen tähti riisui yllättäen paitansa kesken ottelun helteisessä US Openissa - riisumista seurannut hetki aiheutti kohun: "Naurettavaa!"

Parhaillaan käynnissä olevassa tenniksen US Openissa nousi tiistaina puheenaiheeksi naisten kaksinpelin ottelu Ranskan Alize Cornet'n ja Ruotsin Johanna Larssonin välillä.

Turnauksen alkua on sekoittanut paahtava helle, kun lämpötila on paikoitellen noussut jopa 40 asteeseen, ja sen seurauksena kaikille pelaajille on annettu otteluissa ylimääräinen kymmenen minuutin tauko, jonka aikana pelaajat voivat viilentää ja nesteyttää itseään sekä käydä pukukopissa vaihtamassa kuivat vaatteet päälleen.

Cornet'n ja Larssonin ottelussa kohu syntyi sen jälkeen, kun naiset olivat käyneet vaihtamassa vaatteensa. Saavuttuaan takaisin kentälle Cornet huomasi, että hän oli laittanut paitansa vahingossa väärin päin päälleen, ja sen takia Cornet yllätti kaikki riisumalla paidan päältään ja laittamalla sen takaisin ylleen.

Cornet'lla oli yllään urheilurintaliivit, mutta silti teko oli ottelun tuomarin mielestä liian epäurheilijamainen ja rikkoi lajin koodistoa. Tuomari antoi Cornet'lle teosta varoituksen, mikä sai Cornet'n levittelemään käsiään ihmetyksestä.

Tuomarin ratkaisu aiheutti runsaasti keskustelua ja esimerkiksi huippupelaaja Andy Murrayn äiti Judy Murray tuomitsi Twitterissä varoituksen antamisen täysin. Murray huomautti, että miehet saavat vapaasti riisua paitansa kentällä ilman, että saavat siitä varoitusta.

Myös monet entiset ja nykyiset pelaajat ihmettelivät ratkaisua.

- Tuo oli heikko päätös, yhdysvaltalainen Bethanie Mattek-Sands twiittasi.

- Naurettavaa, laukoi puolestaan australialainen Casey Dellacqua.

Ottelu päätyi Cornet'n kannalta harmillisesti, sillä hän hävisi Larssonille 6-4, 3-6, 2-6


Teksti:
Mika Seppänen
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!