Hyppää pääsisältöön
Karvojen ajeleminen johti paniikkitilanteeseen.

Nainen lainasi isänsä partahöylää: Pelkää antaneensa isälle herpeksen ja aiheuttaneensa vanhempiensa avioeron!

Joskus totuus on tarua ihmeellisempää ja Redditissä julkaistu kertomus vetää vertoja villeimmillekin saippuaoopperoiden käänteille. Eräs nuori nainen uskoo antaneensa isälleen herpeksen, ja aiheuttaneensa samalla vanhempiensa avioeron. Kaikki sai alkunsa partahöylän lainaamisesta. 

Seksisuhde paljastui

Nainen kertoo vanhempiensa olevan erittäin konservatiivisia seksin suhteen, eivätkä he hyväksy seksiä ennen avioliittoa. Nainen myöntää kuitenkin olleensa seksisuhteessa opiskeluaikoina, ikävä kyllä yksi kumppani tartutti häneen herpeksen.

Nainen sai oireisiin lääkityksen ja ajatteli asian olevan kunnossa, kunnes hän vieraili kotona vanhempiensa luona. Hän oli unohtanut ottaa mukaansa höyliä, joten hän lainasi isänsä kertakäyttöistä partahöylää ja ajeli häpykarvoituksensa.

- Tein kiireessä vahingossa pienen haavan, hän paljastaa

Tartunta! 

Muutama kuukausi myöhemmin hän sai puhelun äidiltään, joka ilmoitti jättävänsä naisen isän. Isän kasvoille oli ilmestynyt ihottuma, joka osoittautui herpekseksi. Mies ei ollut osannut selittää asiaa.

- Vanhempani ovat olleet yhdessä 18-vuotiaista saakka. Ongelma on, että tässä kuviossa on monta liikkuvaa osaa. Minulla on herpes, mutta vanhempani eivät tiedä, että olen seksuaalisesti aktiivinen, ja asia olisi heille suuri pettymys, puhumattakaan siitä, että kertoisin herpeksestä. Ehkä isäni pettää, en tiedä. Okei, ei hän ole pettänyt, minun on kerrottava heille.

Ei-tavallinen tapaus

Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS:n mukaan sukuelinherpestartunta muuten kuin suorassa sukupuolikontaktissa on epätodennäköistä, sillä virus ei selviydy pitkään partahöylässä.

Silti, höylien lainaaminen on aina huono idea, sillä karvojen ajeleminen aiheuttaa pieniä naarmuja ihoon, mikä mahdollistaa terässä mahdollisesti piileskelevien bakteerien kulkeutumisen elimistöön. Myös Redditissä ihmiset muistuttivat, että kertakäyttöiset höylät ovat kertakäyttöisiä syystä. 

Lähde: Metro UK

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!