Hyppää pääsisältöön
Lennokki pudotti räjähteitä.

Mustasukkainen terroristi! Mies teki drooni-iskuja exänsä naapurustoon: "Kuin taivaalta olisi satanut nauloja!"

FBI pidätti kesällä 44-vuotiaan Jason Muzzicaton epäiltynä lennokki-iskuista rauhalliseen naapurustoon Township of Washingtonissa, Pennsylvaniassa. Ensin miehen motiivi oli hämärän peitossa, mutta nyt syyttäjä uskoo, että iskujen kohteena oli todennäköisesti Muzzicaton entisen tyttöystävän koti.

Paikallisen asukkaan, Charles Carcionen, valvontakamerat havaitsivat ainakin yhden räjähdyksistä, jotka ravisuttivat naapurustoa viime keväänä ja kesällä. Muzzicaton uskotaan lastanneen räjähteitä lennokkiin, jonka hän ohjasi entisen kumppaninsa asuinaueelle. Carcionen mukaan kotitekoisiin pommeihin oli lisätty myös nauloja.

– Olin yhtenä päivänä kotini ajotiellä puuhailemassa jotakin. Yhtäkkiä kuulin ne, kuin taivaalta olisi satanut nauloja. Ne putosivat taivaalta. Lähistöllä ei ollut ketään, kukaan ei heittänyt niitä.

Muzzicaton kotoa ja työpaikalta löytyi räjähteiden tekoon viittaavaa todistusaineistoa. Miestä syytetään luvattomien ampuma-aseiden ja räjähteiden hallussapidosta, sekä rekisteröimättömän lennokin käytöstä.

Lähde: Fox News

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!