Skip to main content

Maailman vanhin kissa kuoli - huiman pitkän iän salaisuus oli hemmottelu?

Maailman vanhin kissa on kuollut 32-vuotiaana. Kissan vuosissa se tarkoittaa 144 vuotta.

Nutmeg-niminen kissa syntyi Margaret Thatcherin hallituskaudella Iso-Britanniassa. Nyt 32-vuotias lemmikki on siirtynyt kissojen taivaaseen, kamppailtuaan sydämen vajaatoiminnan kanssa. Nutmegin omistajat, Liz ja Ian Finlay, surevat rakasta lemmikkiään, joka ehti asua heidän kanssaan 27 vuotta. 

– Tuntuu, kuin sydämemme olisi revitty irti. Hän oli meidän pikku poikamme, pariskunta myöntää:

– Tiesimme eläinlääkäriin lähtiessämme, ettei se tulisi takaisin kotiin... Emme aio hankkia toista kissaa, sillä emme halua enää kokea tällaista sydänsurua.

Ennen kuin Nutmegistä tuli osa Lizin ja Ianin perhettä, se oli kulkukissa. Pariskunta, jolla ei ole lapsia, adoptoi kissan ja kasvatti sen, kuin lapsen. He uskovatkin, että Nutmegin pitkän elämän salaisuus piilee hemmottelussa. Nutmeg herkutteli jatkuvasti muun muassa tonnikalalla ja paistetulla kanalla.

Vain kolme hammasta

Kun Nutmeg sai itselleen maailman vanhimman kissan tittelin, sillä oli suussaan enää kolme hammasta, eikä se enää poistunut talosta. Omistajien mukaan kissa oli kuitenkin yhä voimissaan. Syksyn aikana Nutmegin kunto heikkeni nopeasti.

– On selvää, että hän eli pitkän ja hyvän elämän, sanoo Ian.

– Olisin halunnut saada vielä vähän enemmän aikaa sen kanssa, mutta tämä on itsekästä ajattelua.

Kissojen keskimääräinen elinikä on noin 15 vuotta, mikä tarkoittaa, että Nutmeg ylitti elinajanodotteensa yli sadalla prosentilla.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!