Hyppää pääsisältöön
Tositv-tähti sai tappouhkauksia.

Love Island-tähti oli ennen strippari ja otti silikonit - sai ohjelman myötä jopa tappouhkauksia!

Love Island-tähti Megan Barton Hanson puhuu uudessa All Woman-dokumentissa avoimesti ulkonäköpaineista, plastiikkakirurgiasta ja tositelevision tuomasta julkisuudesta. Hanson paljastaa muun muassa saaneensa tappouhkauksia ulkonäkönsä takia.

Meganille on tehty useita kosmeettisia toimenpiteitä. Hän on korjauttanut hörökorvansa, leikkauttanut nenänsä ja rintansa peräti kahteen kertaan. Lisäksi hänelle on tehty ei-kirurgisia toimenpiteitä.

Stripparina aiemmin työskennellyt nainen kertoo ostaneensa rinnat itselleen lahjaksi kovasta työnteosta. Love Islandin tuoma näkyvyys toi kuitenkin mukanaan vihaajat.

– Sain siitä paljon paskaa niskaan saarella. Tiesin, että he tulisivat mainitsemaan, että olin maannut kahden miehen kanssa ja että olin strippari ja glamourmalli. En kuitenkaan arvannut, että joutuisin kuulemaan leikkauksista niin paljon, hän kertoo juontaja Kathy Burkelle.

Megan ihmettelee, miksi toisten kauneusleikkauksen herättävät ihmisissä niin suuria tunteita.

– Sain kuulla kommentteja, että olin feikki ja muovinen. Yhdessä vaiheessa sain tappouhkauksia. Luulen, että ihmiset vain rakastavat vihata.

Hän muistuttaa, että nuorille naisille asetetaan todella kovia ulkonäköpaineita ja heille mainostetaan jatkuvalla syötöllä toinen toistaan rajumpia ja hintavampia tapoja kohentaa ulkonäköään.

– Ja sitten kun teet sen, sinut tuomitaan. 

Omista valinnoistaan huolimatta Megan haluaa rohkaista nuoria tyttöjä etsimään itsevarmuutta muualta kuin ulkoisista tekijöistä.

– En halua, että tytöillä on yhtä epärealistisia odotuksia kuin minulla. Eivät ne [leikkaukset] korjanneet mitään. Ne muuttivat ulkokuortani, mutta joudun yhä painimaan epävarmuuden kanssa. 

Lähde: Metro UK
 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!