Oho
Parin lomamatka meni pieleen.

Lemmikkikoira pilasi avioparin kuherruskuukauden Balilla!

29.10.2018 21:46

Pariskunnan unelma kuherruskuukaudesta Balilla romuttui, kiitos heidän lemmikkinsä. 26-vuotias Daniel Farthing, matkusti hiljattain Indonesiaan tuoreen vaimonsa Tian kanssa. Valitettavasti loma ei edennyt lentokenttää pidemmälle, sillä viranomaiset ilmoittivat Farthingille, ettei tämän passi kelvannut matkustusasiakirjaksi, koska koira oli syönyt siitä puolet.

Harmistunut pari joutui palaamaan suorintein Iso-Britanniaan, käytettyään matkaansa noin 4 500 euroa. He ihmettelevät, miten asiaan puututtiin vasta Indonesiassa. Iso-Britannian rajalla ongelmia ei ollut ilmennyt. Herra Farthing lisää, että hän on matkustanut samaisella passilla ongelmitta jo vuosia. Parin sekarotuinen koira, Milo, nakersi passista palan vuonna 2014, kun se oli vielä pentu. Danielin mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun syötyä passia ei hyväksytty.

– Olimme varanneet norsusafarin ja huvilan uima-altaalla. Siitä piti tulla ikimuistoinen kokemus, Daniel harmittelee.

Keräys uutta matkaa varten

Tia, 25, on niin ikään harmissaan siitä, että unelmien kuherruskuukausi meni sivusuun. Hän ei kuitenkaan ole vihainen Milolle:

– Se tietää tehneensä väärin, koska se hakee meiltä jatkuvasti hellyyttä.

Lomasäästöjen lisäksi pari käytti satoja euroja sukulaisille tehtyihin puheluihin Indonesiasta. Onneksi tunnelin päässä näkyy valoa, sillä läheiset ovat keränneet heille joukkorahoitussivun kautta melkein tuhat euroa uutta matkaa varten.

Lähde: Metro UK

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!