Oho

Kylä huolissaan kadonneesta ankasta!

29.03.2018 21:22

Pieni kylä on huolissaan paikallisen asukkaan katoamisesta. Huolestuneet kyläläiset etsivät kuumeisesti paikallista Geoffrey-ankkaa. He ovat käynnistäneet sosiaalisessa mediassa Where's Geoffrey-kampanjan, löytääkseen rakastetun lintunsa.

Geoffrey katosi toissa lauantaina Anstrutherissa, Fifessa, Skotlannissa. Epätoivoiset paikalliset ovat levittäneet kaduilla Geoffreyn kuvalla varustettuja lehtisiä. Nyt he ovat värvänneet avukseen myös sosiaalisen median. Aihetunnisteet #wheresgeoffrey ja #getgeoffreyhome ja ovat levinneet kulovalkean tavoin Twitterissä, kun ihmisiä on kehotettu ilmoittamaan mahdolliset näköhavainnot.

– Hän on asunut rannalla viisi tai kuusi vuotta ja kaikki paikalliset tuntevat sen ja ruokkivat sitä, sanoo asukas, Kirsty Black:

– Lauantaina näin jonkun nostelevan ankkaa, eikä sitä ole sen koommin nähty.

Viimeisimpien havaintojen mukaan Geoffrey olisi majoittunut erään paikallisen asunnossa maanantaihin saakka, sillä se oli loukannut jalkansa. Tämän jälkeen sen kuitenkin kerrotaan lentäneen tiehensä.

– Kukaan ei tiedä, missä se on nyt. Se ei lennä kauas, eikä se pidä vedestä, vaikka onkin ankka, Kirsty jatkaa.

Lähde: Metro UK

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!