Hyppää pääsisältöön

Kuin Disneyn piirretystä! Avulias hiiri siivosi puutarhavajan sotkut - nosti pöydällä lojuneet pultit ja mutterit omille paikoilleen!

Severn Beachissa, Englannissa asuva Stephen Mckears, 72, huomasi, että hänen puutarhavajansa oli joka aamu kuin taianomaisesti siistitty. Eläkkeelle jäänyt sähköasentaja asensi vajaan piilokameran selvittääkseen, mitä öisin tapahtui. Se, mitä videolta paljastui, oli kuin suoraan Disneyn piirretystä.

Videolta paljastui ahkera hiiri, joka siivosi pajan pöydälle levälleen jääneet pultit ja mutterit takaisin astioihin. Avulias eläin nosti jopa esineitä, jotka olivat kaksi kertaa sen itsensä kokoisia. McKearsin mukaan hiiri hoiti siivoustyöt joka ikinen yö keskiyön ja 2.30 välisenä aikana. Toiminta oli ehtinyt jatkua noin kuukauden ennen piilokameran asennusta.

- Eräänä päivänä tyhjensin muoviastian sisällön pöydälle ja seuraavana päivänä kaikki tavarat olivat jälleen astiassa. Luulin tulleeni hulluksi, mies kertoo. 

Vaikka McKears oli yllättynyt näystä, oli hän onnellinen siitä, että salaperäinen siivooja paljastui hiireksi. Hetken hän ehti nimittäin pelätä, että aaveet olivat vallanneet hänen kotinsa.

Lähde: Daily Mail


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
YouTube

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!