Oho
Varas sai uhriltaan kyydin kotiin.

Kohtelias murtomies sai uhrilta kyydin kotiin!

31.12.2018 16:21

Mainessa, Yhdysvalloissa asuva mies sai joulun tienoilla kotiinsa yllätysvieraan, joka ei suinkaan ollut joulupukki. Kotiin saapuessaan hän löysi sohvaltaan tunkeilijan, joka katsoi televisiota. Murtovaras oli myös käynyt suihkussa ja pukenut ylleen kodinomistajan vaatteita. Keittiöstä hän oli löytänyt itselleen välipalaa. Miesten kohtaamisesta ei kuitenkaan syntynyt nujakkaa. Sen sijaan 35-vuotias voro, Derek Tarbox, kysyi kohteliaasti uhriltaan kyytiä kotiin. Tarbox vakuutti talon omistajalle, että hän oli yksinkertaisesti erehtynyt talosta. Sitten hän pyysi tätä ajamaan hänet oikeaan kotiinsa.

– Talon asukas piti tarinaa epäilyttävänä, mutta mahdollisena, joten hän suostui ajamaan miehen tämän kotiin Hollisiin, kertoo York Countyn sheriffi Bill King:

– Hän sanoi halunneensa miehen ulos kodistaan, joten hän suostui antamaan tälle kyydin.

Poliisi pidätti myöhemmin

Kun asukas palasi kotiin, hän huomasi, että talon takaoven lukko oli rikottu, ja talosta oli kadonnut paljon tavaraa. Viranomaisten mukaan Tarbox oli varastanut samana päivänä ajoneuvon ja tankki oli todennäköisesti päässyt tyhjenemään lähellä uhrin asuntoa. Hän varasti myös toisen ajoneuvon, jonka hän ajoi metsään. Viranomaiset pidättivät epäillyn myöhemmin. Tarboxilla oli kiinniotettaessa edelleen uhrin vaatteet yllään.

Lähde: The Huffington Post
 

Teksti: Seiskan toimitus
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!