Skip to main content

Kissat aistivat maanjäristyksen ennen sen alkua!

Eläimillä on monia aisteja, joita ihmisiltä puuttuu. Siitä elävänä todisteena toimivat japanilaisen kissakahvilan kissat, jotka pakenivat maanjäristystä jo ennen sen alkua.

18. kesäkuuta maanjäristys, joka oli magnitudiltaan 6.1, ravisteli Osakaa. Viisi ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. CATchy-kissakahvilan eläimet selvisivät vahingoitta, kiitos niiden nopeiden refleksien. Kahvilan valvontakamera näyttää, miten lukuisat kissat reagoivat jo ennen kuin maa alkoi järistä. Kissat havahtuvat noin kymmeninen sekuntia ennen järistyksen alkua ja osa niistä alkaa juosta. Uutislähteiden mukaan yksikään Wakayaman prefektuurissa sijaitsevan kahvilan kissoista ei vahingoittunut järistyksessä.

Vuosien mittaan uutisiin on välillä noussut tarinoita eläimistä, jotka ovat käyttäytyneet omituisesti, tai lähteneet pakoon ennen maanjäristyksiä. Vaikka asiaa ei ole koskaan tieteellisesti todistettu, on mahdollista että jotkut eläimet saattavat tuntea ensimmäiset ja hienovaraiset P-aallot ennen varsinaisen järistyksen alkua, joita ihmiset eivät kykene aistimaan. Japanissa on myös maanjäristysten varhaisvaroitusjärjestelmä, joka laukaisee hälytyksen sekunteja ennen järistyksen alkamista, joten on myös mahdollista, että kissat kuulivat jotain, jota kameran mikrofoniin ei tallentunut.

Lähde: The Huffington Post


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!