Oho

Katso kuva! Nainen puki ylirohkean paidan lennolle - EasyJet heitti ulos!

02.07.2019 21:33

Harriet Osborne puki Malagasta Lontooseen suunnannelle lennolle ylleen läpinäkyvän paidan, mutta ei rintaliivejä. Matkustamohenkilöstö sai naisen asuvalinnasta valituksia, joten he ehdottivat Osbornelle toista paitaa. Nainen pukikin ylleen ystävänsä villapaidan. Miehistön mukaan hän alkoi kuitenkin käyttäytyä "häiritsevästi" ja hänet poistettiin koneesta.

EasyJetin tiedottaja vahvistaa, että nainen olisi saanut matkustaa, mikäli hän ei olisi alkanut häriköidä:

- Henkilökuntamme on koulutettu arvioimaan asiat tilannekohtaisesti ja toimimaan nopeasti ja asianmukaisesti. Emme siedä väkivaltaista ai uhkaavaa käyttäytymistä henkilökuntaamme kohtaan.

Osbornen tarina on kuitenkin erilainen.

- Miehistön jäsenet olivat kauheita ja he saivat minut tuntemaan oloni halvaksi. Lentoemäntä ilmoitti minulle koko koneen kuullen, ettei minua päästettäisi lennolle tässä paidassa, hän kertoo The Sun-lehdessä:

Kuvakaappaus The Sun-lehden sivulta

Tämä paita

- Sitten hän määräsi minut pois koneesta, joten tietysti puin toisen paidan päälle. Kun yritin palata takaisin, hän kääntyi muun miehistön puoleen ja sanoi: "Hän ei tule minun koneeseeni." Minut saatettiin pois koneesta. Olin järkyttynyt. Se oli niin seksististä. 

Välikohtaus sattui 23. kesäkuuta. Harriet kertoo joutuneensa nukkumaan Malagan lentokentän lattialla, ennen kuin hän ja ystävä pääsivät paluulennolle seuraavana päivänä.

Lähde: The SunFox News

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!