Oho

Kaksi kohtua omaava Lauren oli haudata lapsihaaveet - nyt mukuloita on jo neljä!

30.09.2019 16:31

Tutkijoiden mukaan noin yksi 3000:sta naisesta syntyy kaksoiskohdun kanssa. Heihin lukeutuu australialainen opettaja Lauren Cotter, 34, jolla oli syntyessään kaksi erillistä kohtua, kaksi kohdunkaulaa sekä emätintä.

Kuukautiskivut paljastivat

Lääkärit löysivät Laurenin poikkeamat, kun tämä oli 16-vuotias. Tutkimukset alkoivat epätavallisen kovien kuukautiskipujen takia. Kun syy löytyi, totesi lääkäri, että "lasten saaminen olisi varsin epätodennäköistä". 

Lauren hakeutui diagnoosin saatuaan leikkaukseen, jossa hänen emättimiään erottava seinämä poistettiin. Leikkaus mahdollisti nuorelle naiselle normaalin seksielämän. Laurenin kaksi kohtua olivat kuitenkin huomattavasti tavallista pienemmät, joka tarkoittaisi kohonnutta riskiä raskauden keskenmenoon.

Perhesuunnitelmia

Lauren tapasi tulevan aviomiehensä, Benin, jo 17-vuotiaana. Kun he menivät naimisiin, tuli perheen perustamisesta ajankohtainen asia.

- Oli selvää, että hän halusi isäksi. Tiesin, että minun oli oltava rehellinen ja kerrottava hänelle, että sellainen ei välttämättä ollut kohdallani mahdollista, Lauren kertoo.

Kaikesta huolimatta, noin vuotta myöhemmin, pari odotti esikoistaan. Kesäkuussa 2014 Cotters synnytti Amelie-tyttärensä sektiolla. Puolitoista vuotta myöhemmin Lauren oli uudelleen raskaana. Toisin kuin Amelie, Harvey kasvoi Laurenin vasemmassa kohdussa.

Riskiraskaus

Kaksilapsisen perheen arki kohtasi melkoisen yllätyksen, kun Lauren huomasi olevansa ehkäisystä huolimatta jälleen raskaana. Tällä kertaa perheenlisäystä oli luvassa kaksin verroin.

- "Järkyttynyt" ei riitä kuvaamaan sitä. 17 yhteisen vuotemme aikana raskaudet olivat aina suunniteltuja. Nyt, suureksi yllätykseksemme, odotimme kaksosia.

Lääkärin mukaan kahden lapsen kasvaminen pienessä kohdussa olisi erityisen vaarallista niin äidille kuin sikiöille. Silti, kaksostytöt Maya ja Evie syntyivät viime vuoden kesäkuussa. 

Evie kärsi synnynnäisestä palleatyrästä ja hänet leikattiin viiden päivän ikäisenä. Nyt runsaan vuoden ikäiset kaksoset ovat kumpikin terveitä ja elävät normaalia elämää yhdessä sisarustensa, 5-vuotiaan Amelien ja 3-vuotiaan Harveyn, kanssa. 

Lauren pyysi kirurgeja poistamaan hänen munanjohtimensa viimeisen sektion yhteydessä, jotta uusilta yllätysraskauksilta säästyttäisiin.

- Ben ja minä näytämme olevan superhedelmällinen pari ja olemme tyytyväisiä elämäämme nykyisellään. 

Lähde: New York Post

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!