Hyppää pääsisältöön

Kakkajuna jäi jumiin pikkukaupungin kohdalle - sietämätön haju piinasi asukkaita pari kuukautta! Katso video!

Parrish, Alabama saa vihdoin toipua hajusta. New Yorkista eteläiselle kaatopaikalle matkalla ollut juna, joka oli kuukausia jumissa keskellä Alabamaa, oli täynnä ihmisten jätöksiä ja levitti hajua pikkukaupunkiin.

Parrish, jonka asukasluku on 982, sai kärsiä ulosteen hajusta noin kaksi kuukautta. Asukkaat välttelivät etenkin urheilukenttiä, joiden läheisyyteen juna pysähtyi. Pormestari Heather Hall sanoi hajun olevan sietämätön.

– Hyvä luoja, se on todellinen painajainen. Täällä haisee mätäneviltä ruumiilta, kuin kuolemalta.

"Olisikohan NY valmis ottamaan vastaan meidän kakkamme?"

Alabaman halvat maat ja löyhät kaavoituslainsäädännät ovat osoittautuneet kultakaivokseksi newyorkilaisten jätöksiä vastaanottaville kaatopaikoille. "Kakkajunaksi" lempinimetyn lastin kohteena oli Big Sky -kaatopaikka, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Parrishista. Kaatopaikka on hyväksynyt New Yorkin lietettä vuodesta 2017 lähtien. Aiemmin jätteet siirrettiin junasta kuorma-autoihin läheisessä West Jeffersonin kaupungissa. Viranomaiset kuitenkin kielsivät toiminnan pitääkseen jätökset poissa kaupungissa. Siitä saakka juna on kulkenut Parrishin kautta.

– Olisikohan New York valmis ottamaan vastaan meidän kakkamme, pohti viime viikolla paikallinen asukas, Sherleen Pike, joka sanoi levittävänsä piparminttuöljyä nenänsä alle peittääkseen löyhkän.

Jätti vihdoin kaupungin rauhaan

Nyt juna on kuitenkin vihdoin jatkanut matkaansa. Pormestari Hall kertoi junan poistuneen kaupungista viime viikolla.

Alabama ja muut eteläiset valtiot ovat jo pitkään hyväksyneet jätteitä muualta Yhdysvalloista. New York on lähettänyt ulosteensa etelään siitä saakka, kun liittovaltion hallitus kielsi 80-luvulla jätösten kaatamisen Atlanttiin.

Lähde: NBC


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!