Skip to main content
Italiassa lemmikit voivat olla perheenjäseniä.

Italiassa lemmikin sairastuminen oikeuttaa työntekijän jäämään pois töistä!

Italiassa työntekijät saanevat tästä lähtien jäädä kotiin, jos heidän lemmikkinsä sairastuu.

Roomalalainen kirjastonhoitaja on nimittäin voittanut historiallisen oikeusjutun, ja saa nyt lomaa töistä toimiakseen koiransa hoitajana. Nainen perusteli tarvetta sillä, että hänen englanninsetterinsä oli hänelle kuin perheenjäsen. Oikeus päätti asian naisen hyväksi.

La Sapienzan yliopisto myönsi naiselle kaksi päivää vapaata, jotta tämä voisi hoitaa sairaana ollutta, 12-vuotiasta Cucciola-koiraansa, käyttämättä lomapäiviään. Italialainen eläintensuojelujärjestö LAV pitää Cucciolan tapausta tärkeänä ennakkopäätöksenä.

– Kenen tahansa, kenellä on eläinlääkärin todistus, pitäisi saada sama etu, totesi LAV:n puheenjohtaja, Gianluca Felicetti, lausunnossaan.

Cucciola toipuu parhaillaan leikkauksesta, jossa siltä poistettiin kasvain. Lisäksi koira on kärsinyt kurkunpään tuleduksesta. Nainen - joka on sinkku - sanoo, ettei hänellä ole perheenjäseniä, jotka voisivat auttaa häntä koiranhoidossa. Hän otti aikoinaan Cucciolan huomiinsa, kun koira löytyi hylättynä roomalaisesta puistosta.

Lähde: AP


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
ALL OVER PRESS

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!