Hyppää pääsisältöön
Iskävatsan suosio jatkuu.

Iskävatsa on nyt kovassa huudossa!

Iskävatsa on virallisesti in. Termi sai alkunsa vuonna 2016 alkunsa vastalauseena television ja lehtien supertimmeille ja treenatuille miesvartaloille. Myös miehet kärsivät ulkonäköpaineista, mutta yhä useampi mies tyytyy nyt kreikkalaista patsasta muistuttavan vartalon sijaan hieman pömpähtäneeseen olemukseen. 

Seksikästä

Planet Fitnessin tuoreen kyselyn mukaan iskävatsa onkin juuri nyt kovassa huudossa. Peräti 61% vastaajista pitää iskävatsaa seksikkäänä, mikä on kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vielä vuonna.

- Lähes neljä viidestä naisesta ja miehestä ajattelee iskävatsan olevan merkki siitä, että mies on sinut itsensä kanssa, raportissa todetaan.

78% ihmisistä kokeekin, että ulkonäössä itseluottamus on kaikkein tärkeintä. Myös miehet ovat hyötyneete kehopositiivisuus-liikkeestä, sillä kun iskävatsasta on tullut hyväksytympi, sellaisen omistavat miehet ovat oppineet olemaan onnellisia omassa kehossaan.

Vielä vuoden 2018 kyselyssä 64% vatsakkaista miehistä kertoi olevansa tyytyväisiä omaan vartaloonsa, mutta tänä vuonna lukema kohosi 79 prosenttiin.

Lähde: New York Post

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!