Hyppää pääsisältöön
Kuolleen kodittoman henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Isä hautasi poikansa - 11 päivää myöhemmin poika soitti isälleen!

Edesmennyttä poikaansa surrut mies yllättyi saadessaan puhelun kuolleeksi luullulta pojaltaan. 

82-vuotias Frank J. Kerrigan sai uutiset poikansa kuolemasta viranomaisilta. Kerriganille kerrottiin, että hänen kadulla asuneen poikansa ruumis oli tunnistettu sormenjälkien perusteella. Suru-uutisen musertama isä järjesti pojalleen muistotilaisuuden, johon osallistui viitisenkymmentä henkeä. Tilaisuus maksoi euroissa lähes 18 000.

Yksitoista päivää myöhemmin Frank sai puhelun poikansa ystävältä.

– Poikasi on elossa, totesi ystävä, joka ojensi puhelimen toiselle henkilölle, ja linjalta kuului:

– Hei isä.

Orange Countyn poliisi myöntää tehneensä virheen ruumiin tunnistamisessa. Viranomaiset löysivät toukokuussa ruumiin Verizon-liikkeen takaa Kaliforniassa. He luulivat kyseessä olevan 57-vuotias, mielenterveysongelmista kärsivä Frank M. Kerrigan. Ruumis oli määrä haudata Kerriganin edesmenneen vaimon haudan läheisyyteen. Parin viikon päästä viranomaisilta tuli kuitenkin perheelle soitto, ettei kyseessä ollutkaan heidän luulemansa henkilö. 

Ruumiin henkilöllisyys ei tiedossa

Toistaiseksi on hieman epäselvää, miten virhe tarkalleen tapahtui. Kerriganin asianajajan mukaan tunnistus kuitenkin tehtiin ajokortin kuvan perusteella. Perhe aikoo viedä asian oikeuteen, sillä he uskovat, ettei tunnistukseen nähty tarpeellista vaivaa, koska kyseessä arveltiin olevan asunnoton.

– Luulimme pahimman pelkomme käyneen toteen, sanoo kuolleeksi luullun Kerriganin sisko, Carole Meikle.

– Hän oli kuollut jalkakäytävälle. Me hautasimme hänet. Nämä tunteet eivät vain katoa.

Kuolleen henkilön oikea henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!