Oho

Inhoatko jouluelokuvia? Asiantuntijan mukaan niitä kannattaa katsoa ympäri vuoden!

13.11.2019 21:01

Asiantuntijan mukaan jouluelokuvien katsomista ei kannata rajoittaa joulun aikaan. Psykologin mukaan jouluelokuvista nauttiminen ympäri vuoden voi auttaa ihmisiä elämään pidemmän ja onnellisemman elämän.

Jouluelokuvat lisäävät tutkitusti onnellisuutta, sillä niiden katsominen vapauttaa aivoissa hyvän olon hormoneja, jotka puolestaan auttavat vähentämään stressiä ja ahdistusta.

– Uskon, että kaikki, mikä irtauttaa meidät perusarjesta, lähettää viestin aisteillemme ja aistimme päättävät, onko se miellyttävä vai epämiellyttävä asia. Joulukoristeetkin saavat dopamiinin kohoamaan, psykologi selittää Mirror-lehden mukaan.

Lisäksi jouluelokuvien katselu läheisten kanssa voi vahvistaa ihmissuhteita. Tämä johtuu siitä, että jouluklassikot keskittyvät usein perhearvoihin ja yhdessäolon iloon. Jouluelokuvat myös herättävät nostalgiaa ja muistuttavat ihmisiä esimerkiksi lapsuuden taianomaisista jouluista. 

On siis sääli, että jouluelokuvia katsotaan vain kerran vuodessa, sillä säännöllinen katsominen voisi tuottaa terveydelle edullisia vaikutuksia ympäri vuoden.

Lähde: Mirror

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!