Hyppää pääsisältöön

Hui kamala! Bensapumpun kosketusnäytölle ilmaantunut käärme olikin oikea eikä digitaalinen!

Kansasissa huoltoasemalle pysähtynyt autoilija pääsi todistamaan erikoista näkyä, kun bensapumpun kosketusnäytölle ilmestyi käärme. Holly Malkames myönsi aluksi luulleensa, että kyse oli näytöllä pyörineestä videosta, ennen kuin hän tajusi, että koneistossa luikerteli elävä käärme. Hän kuvasi Gardnerin Minit Martissa sattuneen tilanteen videolle.

- Kun olin saanut autoni tankattua, menin sisälle näyttämään videota työntekijälle. Kysyin leikilläni, yrittivätkö he pilailla kustannuksellani, Malkames kertoi UPI:n mukaan:

- En voi itse edes katsoa videota, se on niin puistuttava.

Malkames sanoi pysähtyvänsä samalla huoltoasemalla useita kertoja viikossa, mutta koskaan aiemmin hän ei ole törmännyt vastaavaan. Minit Martin edustajan mukaan näyttö purettiin seuraavana päivänä ja käärme päästettiin vapaaksi. Edustaja lisää, että käärme oli todellisuudessa paljon pienempi, kuin miltä se vaikutti näytöllä.

Malkames aikoo jatkossakin käydä kyseisellä huoltoasemalla, mutta sanoo valitsevansa jatkossa eri pumpun.

Lähde: UPI


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
YouTube

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!