Hyppää pääsisältöön

Eläintarha maalasi aaseille raidat huijatakseen kävijöitä - video!

Kairon kaupunginpuiston eläintarhan syytetään maalanneen aaseille raidat, jotta kävijät luulisivat niitä seeproiksi. Eläintenhoitaja vakuuttaa, että asiakkaiden epäluuloista huolimatta kyseessä olevat eläimet ovat todella seeproja.

Mahmoud Sarhani, 18, otti eläimistä valokuvia vieraillessan eläintarhassa viime viikonloppuna. Kuvien perusteella näyttäisi siltä, että osa "seeprojen" raidoista on tuhriintunut.

– Kun menimme seeprojen aitaukselle, siellä oli vain yksi seepra. Se tuli luoksemme, toinen ei liikkunut, hän sanoo:

– Kun se tuli lähelle minua, tajusin heti ensisilmäyksellä, että se oli maalattu aasi, eikä seepra. Ihmiset saattavat tajuta sen raidoista.

Useat asiantuntijat ovat olleet Sarhanin kanssa yhtä mieltä siitä, että kuvissa näkyvät eläimet ovat aaseja. Eläintenhoitaja Mohamed Sultan kuitenkin kiistää jyrkästi, että heidän seepransa olisivat todella aaseja. 

Uskomatonta kyllä, kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun vastaavaa on tapahtunut. Vuonna 2009 eläintarha Gazassa maalasi kaksi aasia mustavalkoiseksi korvatakseen seeprat, jotka olivat nälkiintyneet kuoliaaksi.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!