Skip to main content
Miljonääri osti lapsille leluja.

Anonyymiltä miljonääriltä uskomaton ele - osti lapsille leluja miljoonalla dollarilla!

Toys 'R' Us ilmoitti sulkevansa kaikki liikkeensä pysyvästi, kun yhtiö hakeutui konkurssiin viime kesänä. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä eräs laupias samarialainen keksi kääntää tilanteen lasten iloksi. Anonyyminä pysyttelevä henkilö osti yhtiöltä miljoonan dollarin (reilun 859 000 euron) arvosta ylijääneitä leluja ja ilmoitti lahjoittavansa ne lapsille.

Osto tapahtui Raleighssa, Pohjois-Carolinassa. Myymälän työntekijät kertoivat käyttäneensä lelujen pakkaamiseen koko perjantain, liikkeen viimeisen aukiolopäivän. He sanoivat hakeneensa leluja myös muista lähialueen liikkeistä täyttääkseen suuren tilauksen. Lelujen pakkaamisen takia myymälä joutui sulkemaan ovensa päivää aiottua aikaisemmin.

Paikalliset asiakkaat, jotka saapuivat paikalle perjantaina viime hetken alennusten toivossa, joutuivat pettymään. Kaikkien kerrotaan kuitenkin olleen iloisia onnekkaiden lasten puolesta, kun paikalla ollut media kertoi asiakkaille syyn liikkeen aikaiseen sulkemiseen.

– Oi, onpa todella mukavaa, olen todella iloinen kuullessani tästä, kommentoi ovelta käännytetty asiakas Erin Sampson.

Tällä hetkellä ei ole selvää, mikä suuren lelutilauksen määränpää on.

Lähde: UPI


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
All Over Press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!