fbq
Oho
15.02.2017 11:00
Teksti: Mariama BAH|Kuvat: HUIMALA
Olavi Saarinen voitti liukumäkilaskun SM-kilpailun.
11-vuotias Olavi voitti SM-kultaa Suomen pisimmässä liukumäessä!
Oho
15.02.2017 11:00
Teksti: Mariama BAH|Kuvat: HUIMALA

Helsingissä järjestettiin eilen ystävänpäivänä epäviralliset liukumäenlaskun SM-kilpailut. Leikkimielinen kisa käytiin Reippailuhalli Huimassa, josta löytyy Suomen pisin liukumäki.

Pituutta mäellä on huimat 70 metriä.

Tuomaristossa tsemppasivat tubettajat Deata, Siruaurora sekä Miklu, jotka valitsivat voittajan laskutuuletusten perusteella.

Voittajaksi kruunattiin tänä vuonna helsinkiläinen Olavi Saarinen, 11.

– Tuntuu kyllä ihan kivalta olla Suomen mestari. Uskon, että voiton ratkaisi lopun kuperkeikka, parkouria harrastava Olavi kertoi tuoreeltaan voiton jälkeen.

Suosittu kisa

Voittajan ei suinkaan täytynyt lähteä kotiin tyhjin käsin, vaan Olavi sai ikimuistoisesta päivästä mukaansa kaiverretun palkintopokaalin, Huimalan kymmenen kerran sarjakortin sekä pulkan ulkoleikkejä varten.

Kisaan osallistui yhtensä 249 laskijaa.

– Huimala täyttyi ennätysnopeasti tunnissa. Paikalla oli noin 800 vierasta, lapset tapasivat hyväntuulisina idoleitaan ja kaikilla tuntui olevan hyvä mieli, Huimalan toimitusjohtaja Kimmo Stude kertoo tiedotteessa.

Tilaa Seiskan uutiskirje! »