Hyppää pääsisältöön
Katso kuvat!
black friday

New Yorkin Black Friday on kuuminta ostoshuumaa ikinä - tänä vuonna sitä vietetään 23. marraskuuta!

Kuvittele, että koko Helsinki, Espoo ja Vantaa peitettäisiin yhdeksi ainoaksi päiväksi valtavilla alennusmyyntilakanoilla. Suunnilleen tästä on kysymys, kun New Yorkissa vietetään ostospäivä Mustaa perjantaita 23. marraskuuta.

manhattan
Manhattanilla käy muutenkin vilske, kun saarella asuu 1,6 miljoonaa ihmistä, ja lisäksi sinne tulee joka päivä töihin toinen mokoma. Silti Musta perjantai ruuhkauttaa kadut täysin.


New Yorkin Musta perjantai

Kovista alennuksistaan tuttu Yhdysvaltojen perinteinen ostospäivä Musta perjantai eli paikallisittain Black Friday osuu tänä vuonna marraskuun 23. päivälle. Kyseessä on joulusesongin avajaispäivä ja samalla vuoden ylivoimaisesti vilkkain kauppapäivä.

Ihmiset ottavat ostosperjantaiksi vapaata, jos vain saavat, ja joissain osavaltioissa se onkin vapaapäivä.

Suomessakin päivä kuuluu jo monen liikkeen kalenteriin.


Hullut alennukset

Musta perjantai on enemmän kuin tavallinen alennusmyynti. Tarjoustavarat ovat oikeasti edullisia, ja jopa 80 prosentin alennukset ovat yleisiä. Parhaita tarjouksia jonotetaan telttakylissä jo päiviä aikaisemmin.

New Yorkiin Mustaksi perjantaiksi matkustavan kannattaakin varautua ennennäkemättömiin ruuhkiin. Myös onnettomuudet ja vaaratilanteet toistuvat vuosittain, kun hysterian partaalla olevat ihmiset tungeksivat liikkeisiin niiden avatessa ovensa. 

shoes
Kenkäfriikeille New York on taivas. Euro Shoe Emporium Brooklynissa tarjoaa kaupungin ehkä laajimman valikoiman.


Applekin nöyrtyi

Miksi Black Friday on sitten niin erityinen? Ensinnäkin kaupat kilpailevat alennuksilla keskenään verisesti. Erityisesti vaatteita saa lähes ilmaiseksi. Jopa kireästä hintapolitiikastaan kuulu 
Apple on joutunut keksimään tavan osallistua Mustaan perjantaihin. Kännykän ostaja ei saa alennusta, mutta parin sadan dollarin arvoisen lahjakortin kuitenkin.

Toisekseen monet joulun uutuuksista tulevat myyntiin tuolloin. 

Kolmanneksi kyseessä on eräänlainen ostosfestivaali. Miestenkin kiinnostus siirtyy yhden päivän ajaksi urheilulähetyksistä shoppailuun, ja tuntien ostosmaratonin saalista esitellään vieruskaverille pubeissa.

apple store
Jopa alennuksiin nihkeästi suhtautuvan Applen myymälät täyttyvät.


Aikaisin liikkeelle

Omaa Black Friday -strategiaa suunnitellessa kannattaa muistaa, että aikainen lintu madon löytää. Monet kaupat avaavat Black Fridaynsa jo keskiyöllä, ja ensimmäinen kultaryntäys alennusmyynteihin alkaa. Loput aukaisevat ovensa aamuvarhain.

Ennätyksen teki viime vuonna tavaratalo Macy's avaamalla ovensa jo edellisenä päivänä pyhäpäivästä huolimatta kello 17. Kauppa kävi yhtä soittoa seuraavaan iltaan saakka.

alusvaatteet
Outlet-myymälöissä on tarjolla edellisen sesongin malleja edullisesti. Tosin jokaisesta mallista saattaa olla tarjolla vain yksi kappale, joten tuuriakin tarvitaan.


 


Teksti:
PETTERI AHOMAA
Kuvat:
PETTERI AHOMAA, ALL OVER PRESS, NYC & COMPANY JA FOTOLIA

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!