Fitness-maailmaan sijoittuva Punttikomedia sai keskiviikkona (19.10.) odotetun ensi-iltansa. Elokuvateatteri Bio Rexissä vietettyjä ensi-iltajuhlia tähdittivät nimekkäiden kutsuvieraiden lisäksi muun muassa elokuvan päätähdet Iina Kuustonen ja Mikko Töyssy.
Iina Kuustonen aiheutti tilaisuudessa varsinaisen kohahduksen asteltuaan juhlatilaan näyttävässä kultamekossaan.
Ihonmyötäinen paljettiluomus paljasti kauniisti Iinan timmiksi treenatun ylävartalon. Selkäpuolen tummat nyöritykset korostivat tyylikkäästi näyttelijän lihaksia.
Iina on kertonut treenanneensa Punttikomedian kuvauksia varten ahkerasti personal trainerinsa kanssa. Iinan roolihahmo Kerttu pyrkii elokuvassa fitness-kilpailuun.

Iina myöntää Seiskalle, ettei kimalteleviin "bling-bling"-asuihin pukeutuminen ole hänelle kaikista ominaisinta. Illan teemaan asu sopii kuitenkin kuin nenä päähän.
Iina kertoo puvun olevan muotisuunnittelija Katri Niskasen käsialaa.
Iinan kanssa kuviin riensivät myös elokuvassa roolisuorituksen tekevät lihaskimput, Jucci Hellström, Ivo Gonzalez sekä Elmeri Rantalainen.
Jucci tunnetaan muun muassa Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä. Ivo on puolestaan tuttu suositusta Gladiaattorit sarjasta. Elmeri on tunnettu muun muassa potkunyrkkeilyurastaan.
Kesken kuvauksen kolmikko nappasi Iinan kevyen näköisesti käsivarsilleen. Iina lepäsi kollegoidensa hellässä huomassa nauraen hulvattomalle tempaukselle. Kaiken kukkuraksi lihaksikkaat veijarit päättivät esitellä voimiaan tekemällä Iinalla niin sanottuja hauiksenkääntöliikkeitä.
