fbq
Kotimaa
20.01.2022 02:01
Teksti: Leena Ylimutka|Kuvat: Seiskan toimitus, AOP
Sami Saari
Uutuuskirja: Sami Saari puhuu vihdoin Aki Sirkesalon kuolemasta: ”Sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja aloitin himatissuttelun”
Kotimaa
20.01.2022 02:01
Teksti: Leena Ylimutka|Kuvat: Seiskan toimitus, AOP

Soulmuusikko Sami Saari, 59, kertoo avoimesti uutuuskirjassaan Ainutkertainen Sami Saari (toim. Laura Parkko, Docendo) siitä, millaisiin syövereihin hän joutui bändikaverinsa ja hyvän ystävänsä Aki Sirkesalon kuoleman jälkeen.

Sami Saari ja Aki Sirkesalo tutustuivat jo 80-luvulla, kun Sami Saari liittyi Akin perustamaan Giddyups-nimiseen bändiin. Bändin hajottua heidän yhteistyönsä jatkui Veeti & The Velvets -yhtyeessä. Sen jälkeen kaverusten yhteinen taival muissa kokoonpanoissa ja ystävyys lujittui.

Juuri ennen kohtalokasta joulukuun Thaimaan-matkaansa vuonna 2004, Aki ja Sami olivat vielä puhelimitse yhteydessä. Sami oli juuri saanut valmiiksi Neljäs-nimisen sooloalbuminsa ja se oli tarkoitus julkaista seuraavan vuonna.

Sami puhui Akin kanssa levystä ja tulevista töistä. Aki toivotteli hyvää joulua ja uutta vuotta, kirjassa kerrotaan.

Puhelin alkoi piristä

Kun tieto Thaimaahan iskeneestä tsunamista ja sen lukuisista uhreista kantautui Suomeen, alkoi Samin puhelin piristä.

– Menimme välipäivinä mun siskolleni, ja mun puhelin soi taukoamatta. Multa kyseltiin, onko Sirkesalosta kuulunut mitään. Tiedusteltiin tilannetta ihan kuin mä tietäisin jotain.

Siitä alkoivat aivan erilaiset keskustelut Aki Sirkesalon sukulaisten ja ystävien kanssa.

Aki ja hänen vaimonsa sekä heidän kaksi pientä lastaan kuolivat tapaninpäivän tsunamissa.

Aki Sirkesalo
Aki Sirkesalo kuoli 42-vuotiaana Thaimaan tsunamissa vuonna 2004. Samassa katastrofissa menehtyi hänen vaimonsa ja perheen kaksi pientä lasta.

Meni monta kuukautta, että koko perhe löydettiin ja tuotiin arkuissa Suomeen. Akin kuolema pysäytti Samin elämän.

– Mun matsku jäi pimeyteen sillä hetkellä. Neljäs oli hyvä levy, mutta se ei kokenut minkäänlaista nousua. Tsunami ja Akin kuolema vei ymmärrettävästi kaiken huomion mediassa. Siitä alkoi mun elämässä ihan erilainen kausi. Meikäläisen soulkone alkoi sakata ja työt loppua. Palasin taas vähäksi aikaa suutariin töihin.

Kaikki loppui

Kirjassa kuvaillaan, kuinka vuonna 2005 Sami koki elämänsä kriisin. 43-vuotiaana hänellä oli kaksi pientä lasta eikä ollenkaan töitä.

Samilla todettiin keskivaikea masennus.

– Ne olivat vaikeita aikoja, ehkä kaikkien vaikeimpia. Tuntui, ettei kukaan halua mua. Mua ei tarvita. Mä en saanut enää kitaristin pestiä mihinkään. Olin jo vakiintunut laulajaksi ja kitaristeja oli pilvin pimein. En kelvannut bändeihin, koska oli jotenkin noloa, että näkyvä solisti soittaakin ”vain” kitaraa bändissä. Mua ei kuultu radiossa eikä haluttu keikoille, koska mut muistettiin Akin kaverina.

Hänen toinen lapsensa syntyi 25. helmikuuta 2005, vain kaksi kuukautta Sirkesalon tragedian jälkeen.

Sami Saari
Sami Saari esiintyi vielä vuonna 2005 julkisuudessa, vaikka jo tuolloin hän voi erittäin huonosti. 

– Se oli tietenkin onnellinen asia, mutta muistan tämän hetken hyvin traagisena. Mun piti olla iloinen pojastani ja tulevasta elämästäni – ja samalla hyvästellä mun 22 vuotta kestänyt ystävyyteni Akin kanssa.

– Voin sanoa, etten mä selviytynyt siitä tilanteesta ihan täysin pistein. Jouduin käymään ja turvautumaan lääkäriin ja lääkkeisiin. Huomasin, että se yksi muutaman kuukauden kokeilu noista niin sanotuista lääkkeistä osoitti mulle, että se masennuslääke on hirvittävä monsteri.

Lääkkeiden kanssa Sami meni alaspäin, ei ylöspäin.

Jäi yksin surunsa kanssa

Kirjassaan hän kertoo, kuinka kaipasi Akia eikä hän tiennyt, kenen kanssa puhua tragediasta. Toisaalta monet tukeutuivat surun keskellä Samiin, olihan Sami Akin parasta ystävä. Neljän kuukauden aikana Sami oli se henkilö, jolta kysyttiin Akin perheen kohtaloa ja jolle monet purkivat pahaa oloaan.

– Minä kilttinä ihmisenä kuuntelin ja otin osaa. Ne puhelut eivät tehneet mulle yhtään hyvää. En saanut omaa juttuani purettua yhtään.

Sami kävi lääkärissä ja tämä kysyi, mikä häntä vaivaa. Sami luetteli: työttömyys, vaikea taloudellinen tilanne, ystävä kuoli perheineen, poika syntyi ja avioliitto natkuu. Lääkäri totesi, että jo yksi noista asioista riittää masennukseen.

Sami aloitti himatissuttelun, ja alkoholi alkoi viedä häntä.

Elämäkertakirjassaan Sami kertoo, ettei muista noista ajoista juuri mitään. Tuota vaihetta kesti pari vuotta.

Hän jäi makaamaan sohvalle tyhjään kämppään. Pojan äiti otti lapsen kainaloonsa ja häipyi ovesta ulos. Tuli ero.

Lopulta, keskusteltuaan isänsä kanssa, Sami laittoi korkin kiinni.

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia Sami Saaren elämäkerrasta.