fbq
Kotimaa
03.11.2022 08:00
Teksti: Kai Merilä|Kuvat: Atte Kajova
Petri Hörkkö
Leikkauksesta apu! Neliraajahalvaantuneen Petri Hörkön kädet alkoivat toimia: ”Pystyn syöttämään vauvaamme”
Kotimaa
03.11.2022 08:00
Teksti: Kai Merilä|Kuvat: Atte Kajova

Auralainen Petri Hörkkö, 44, neliraajahalvaantui sukellusonnettomuudessa heinäkuussa 2001, jolloin hän oli 22-vuotias. 

Petri Hörkkö kertoo videolla onnettomuudestaan:

Oltuaan vuosia neliraajahalvaantunut Petrille kerrottiin uudenlaisista lihas- ja hermosiirtoleikkauksista. Petri myöntyi operointiin. Kuukausien aikana hänelle tehtiin lukuisia käsien lihasten ja hermojen siirtoleikkauksia. 

Petrille tehdyt leikkaukset onnistuivat hyvin.

–  Oli todella mahtavaa, kun eräänä päivänä pystyin ottamaan sairaalassa kaukosäätimen käteen ja vaihtamaan televisiosta kanavan!

Lue myös: Kuntoutusta loppuelämän ajan – halvaantuneelle Petri Hörkölle tehtiin lukuisia leikkauksia

Vauvan syöttö onnistuu

Nykyisin Petri asuu perheensä kanssa omakotitalossa. Onnistuneet leikkaukset saivat miehen kädet toimimaan niin hyvin, että hän voi liikkua omaehtoisesti pyörätuolilla.

–  Harjoittelen käsien lihaksia päivittäin muutaman kilon käsipunnuksilla. Pystyn esimerkiksi kaatamaan vettä keittiötasolla olevaan kahvinkeittimeen ja ottamaan ylemmiltä hyllyiltä tavaroita turvallisesti.

Lue myös: Auralainen Petri Hörkkö halvaantui uintiretkellä – kohtalokas onnettomuus 22-vuotiaana

Petri Hörkkö
– Kun nykyään toinen käteni toimii, pystyn syöttämään omaa lastani, Petri kertoo. Neliraajahalvaus tuli sukeltaessa vuonna 2001.

Petrillä käy henkilökohtainen avustaja viitenä päivänä viikossa.

–  Tarvitsen apua muun muassa pukeutumisessa, vessassa asioimisessa,katetroinnissa ja ruuanlaitossa.

Kolme kuukautta sitten Petri tuli jälleen isäksi.

–  Onhan se niin hieno asia, kun pystyn avaamaan tarraliinan avulla pilttipurkin ja syöttämään vauvaamme, tuore isä hymyilee.

Lue myös: Neliraajahalvaantuneelle Petri Hörkölle tarjottiin mielialalääkkeitä: ”Halusin pärjätä ilman”

Tilaa Seiska tästä!

Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.

Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.

Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.

Tilaa Seiskan uutiskirje! »