Skip to main content
Helga Lovekaty.

Venäjän salainen ase! Onko huumaava Helga, 26, maailman seksikkäin futisfani? Uskomattoman mallikaunottaren kuvat loksauttavat leuat

Venäjän jalkapallomaajoukkue pelaa tänä iltana (6.7.) yhden historiansa tärkeimmistä otteluista. Voitto kivenkovasta Kroatiasta avaisi MM-turnauksen isäntämaalle sensaatiomaisen paikan neljän parhaan joukossa.

Itänaapurissa kuitenkin pelätään, että vastustamattomasti voitosta voittoon edennyt Kroatia saattaa olla liian kova kanto kaskessa.

Pelko on sikäli aiheellinen, ettei vahvaan joukkuepeliin nojaavalta Venäjältä löydy Luka Modrićin, Ivan Rakitićin tai Mario Mandžukićin kaltaisia tähtiä.

Venäjän jalkapallomaajoukkue on tänään kovassa paikassa.
Venäjän jalkapallomaajoukkue on tänään kovassa paikassa.

 

Toisaalta kisaisännät näyttivät jo sensaatiomaisella Espanja-voitollaan, että urheilussa kaikki on aidosti mahdollista. Sitä paitsi venäläisillä on myös hallussaan todellinen salainen ase.

Hänen nimensä on Helga Lovekaty. Kyseessä on niin kaunis mallikaunotar, että mikäli Modrićin, Mandžukićin tai Rakitićin katse harhailee häneen hetkeksikään, peli voi olla sitä myöten selvä.

Sillä kun Helgan huomaa, huomio voi hyvinkin herpaantua kohtalokkaasti.

Lue myös: K18: Jalkapallon MM-kisojen katsomot täynnä mykistäviä seksipommeja: paljaita rintoja ja ällistyttäviä kurveja - kuvat!

What is your favorite fruit? 😝 🍑 🍈 🍈n ja käsittämättömillä geeneillä siunatun Helgan kroppa on niin mieletön, että sokea-Reettakin ymmärtää tämän naiEi siis mikään ihme, että suklaasilmäisen ja tummahiuksisen fitness-tähden edesottamuksia seuraa Instagramissa yli neljä miljoonaa terveellisten elämäntapojen ja .

 

 

Hot days at Bali 🐉 #bali #helgamodel #helga #villagreenday #bali #indonesia

Henkilön Helga Lovekaty (@helga_model) jakama julkaisu

Läpeensä treenatun ja käsittämättömillä geeneillä siunatun Helgan kroppa on niin mieletön, että sokea-Reettakin ymmärtää tämän naisen olevan harvinaislaatuinen.

Ei siis mikään ihme, että suklaasilmäisen ja tummahiuksisen fitness-tähden edesottamuksia seuraa Instagramissa yli neljä miljoonaa terveellisten elämäntapojen ja naiskauneuden ystävää.

Lue myös: Tässä ovat jalkapallon MM-kisojen kuumimmat pelaajat: Seksiparta pukee Gerardia!

Vaikka viimeisimmät Helgan kuvat on otettu MM-kisapaikoilla Venäjällä, kaunotar matkustelee ympäri maailmaa. Onpa muutama kuva merkitty Suomessakin otetuksi.

 

My 2012 👌📸 Like?

Henkilön Helga Lovekaty (@helga_model) jakama julkaisu

Kansainvälinen lehdistö kiinnostui Helgasta siinä vaiheessa, kun selvisi tämän tapailevan Bayern Münchenin kolumbialaiskärki James Rodriguezia. Muutoin isänmaallisen mallikaunottaren on väitetty jopa salaa kannustaneen Kolumbiaa, kultansa tähden.

Mutta nyt kun Kolumbian pelit ovat paketissa – kiitos Englannin ja sen vallankumouksellisen rankkarivoiton – Helga voi taas keskittyä kannustamaan omiaan.

Venäjän ja Kroatian välinen puolivälierätaisto käynnistyy Suomen aikaa kello 21.

 

В последнее время развелось какое-то колоссальное количество аккаунтов с накрученными подписчиками в инстаграм.🤦🏻‍♀️Только на почту ежедневно мне приходит по 3-5 предложений купить подписчиков, лайки или просмотры. Невнятные сервисы активно разводят людей на деньги, демонстрируя им якобы раскрученные ими аккаунты. 🙅🏻 Появляются личности с миллионами «живых» подписчиков, оставляющих одни и те же комментарии по 100 раз, а сам аккаунт при этом отмечен на 5-10 фотографиях максимум. Сразу видно так сказать «живой» интерес.😂👌🏻 Что до меня, то я ни разу не пользовалась подобными сервисами и думаю, что тех, кто ими пользуется, это в конечном итоге до добра не доведёт. Их либо заблокируют, либо возможность накрутки отпадет и аккаунт просто встанет намертво. 🤔 Что касается моего аккаунта, жаль, что многие подписчики просто боятся лайкать фотки, т.к. могут получить за это по голове от своей девушки или жены. 😝 А девчонки в принципе стараются не подписываться на аккаунты моделей, может из чувства конкуренции, но при этом активно залезают на аккаунт, просматривая фотографии. 😏 В общем, какой итог: будем делать качественные фото и видео, рассказывая о чём-то по-настоящему интересном, ну или просто красивом. Одним словом – be true!!! ✌️😊 ❤️ #helga #bali #indonesia #model 🍀

Henkilön Helga Lovekaty (@helga_model) jakama julkaisu

 

Pink piglet 🐷💕

Henkilön Helga Lovekaty (@helga_model) jakama julkaisu

 

Always let the girls go first 🍑😉

Henkilön Helga Lovekaty (@helga_model) jakama julkaisu

 

Get ready for great weekend - done ✅

Henkilön Helga Lovekaty (@helga_model) jakama julkaisu

 


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
AOP, Instagram

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!