Hyppää pääsisältöön
Pride-kuukausi on käynnissä.

Tutkimus: Nuoret aikuiset USA:ssa suvaitsevat seksuaalivähemmistöjä aiempaa huonommin

Gay & Lesbian Alliance Against Defamationin vuotuinen Accelerating Acceptance-raportti kertoo, että suvaitsevaisuus seksuaalivähemmistöjä kohtaan on laskussa nuorten yhdysvaltalaisaikusten keskuudessa. 18–34-vuotiaat suhtautuvat raportin mukaan seksuaalivähemmistöihin aiempaa epäluuloisemmin.

Vielä vuoden 2017 tilastoissa 53 prosenttia ikäryhmään kuuluvista sanoi, etteivät he tunteneet epämukavuutta ollessaan tekemisissä seksuaalivähemmistön edustajan kanssa. Vuonna 2018 lukema laski kahdeksalla prosenttiyksiköllä.

Nuoret aikuiset ainoa ikäryhmä, jossa suvaitsevaisuus väheni. Erityisen paljon suvaitsevaisuus laski naisten joukossa, 64 prosentista 52 prosenttiin.

- Tapaamme nojata narratiiviin, että nuoret ovat progressiivisempia ja suvaitsevaisempia, kommentoi kyselyn toteuttaneeen Harris Pollin toimitusjohtaja John Gerzema tuloksia:

- Nämä luvut ovat hyvin huolestuttavia ja viestivät uhkaavaa sosiaalisesta kriisistä syrjinnän saralla.

Lue myös: Luterilaisen kirkon pappiko? Laura Huhtasaari ja kohuttu FB-kuva penispukumiehestä - onko kyseessä rivo herja? Näin kansanedustaja vastasi Seiskalle!

Raportti on muistutus siitä, että seksuaalisen tasa-arvon eteen on tehtävä vielä paljon töitä. Myös seksuaalivähemmistöjä kohtaan tehtyjen viharikosten määrässä on nähty hiljattain kasvua. Gerzema arvelee, että ilmiön taustalla vaikuttaa osaltaan sosiaalisen median "myrkyllinen ilmapiiri", joka saattaa kannustaa jyrkempiin asenteisiin.

- Tässä myrkyllisessä ilmapiirissä suvaitsevaisuus näyttää olevan purkaantumassa jopa nuorten keskuudessa. Mitään ei pidä tänä päivänä pitää itsestäänselvyytenä, hän lisää.

Lähde: New York Post

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!