Hyppää pääsisältöön
Hyvään seksiin ei tarvita pitkää kumppanien listaa

Täytyykö seksiä harrastaa monen partnerin kanssa, ennen kuin on hyvä sängyssä?

Moni on joskus kyseenalaistanut osaamisensa sängyssä. On helppoa tuntea olonsa epävarmaksi etenkin, jos omat kokemukset ovat rajalliset verrattuna kumppaniin.

Tarvitseeko partnereiden lista olla pitkä, ennen kuin tietää olevansa hyvä sängyssä? Ei, Jos Cosmopolitanin Logan Hilliä on uskominen.

Hänen mukaansa seksi ei ole numeroista kiinni. Useampi kumppani ei automaattisesti tarkoita sitä, että seksielämä olisi mahtavaa. Päinvastoin, on paljon helpompi löytää toimivat niksit sellaisen kumppanin kanssa, jonka tuntee hyvin ja johon luottaa. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin, seksissä on ennen kaikkea kyse kommunikaatiosta. 

Internet ja naistenlehdet ovat pullollaan seksiin liittyviä neuvoja ja ideoita. Ne yksinään eivät kuitenkaan tee kenestäkään hyvää rakastajaa. Se mikä toimii yhden henkilön kohdalla, ei välttämättä toimi toisella. Avain hyvään seksielämään on ennen kaikkea yhteys kumppaniin ja avoin kommunikaatio.

Samoin kuin minkä tahansa muunkin fyysisen harrastuksen kohdalla, myös seksin oppiminen vaatii toistoa ja virheistä oppimista. On siis tärkeää voida puhua kaikesta kumppanin kanssa. Kertokaa toisillenne, mistä pidätte ja mistä ette. Jakakaa fantasianne, ja antakaa itsellenne vapaus kokeilla uutta. Antakaa myös itsellenne vapaus nauraa virheillenne ja lopettaa heti, jos jokin tuntuu inhottavalta. 

On myös tärkeää muistaa, ettei seksi ole asia, joka automaattisesti paranee paranemistaan. Suhteissa on kausia, jolloin seksi on jännittävämpää, ja kausia, jolloin sitä ei ole. Pitkäaikaiset suhteet kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolellakin. Kuten kaikki muukin suhteessa, myös seksi vaatii jatkuvaa työtä, oli petihistoriasi kuinka värikäs tahansa. 

 

Lähde: Cosmopolitan


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!