Hyppää pääsisältöön
IBS pilaa seksielämän.

Tämä viheliäinen vaiva saa yhden viidestä naisesta välttelemään seksiä!

Lähes puolet naisista kärsii turvotuksesta, ilmavaivoista ja ummetuksesta. Ikävät oireet heijastuvat myös makuuhuoneeseen. Uuden tutkimuksen mukaan yksi viidestä naisesta on kieltäytynyt seksistä IBS-oireiden vuoksi.

​​​​​​Healthistan tutkimuksen mukaan lähes 60 prosenttia naisista kärsii jonkinasteisista IBS-oireista, mutta valtaosa heistä ei ole saanut diagnoosia. Probiootti Alflorexin tilaamassa tutkimuksessa haastateltiin 1600, 25-65-vuotiasta naista. Moni vastaaja kertoi, että turvotus sai heidät ujostelemaan vartalonsa paljastamista kumppanille.

Vastaajista noin 20 prosenttia kertoi, että he olivat kieltäytyneet seksistä oireiden, kuten turvotuksen, ilmavaivojen tai ummetuksen takia.

Häpeää

Gastroenterologi ja IBS-asiantuntija, tohtori Simon Smale, kertoo kohtaavansa työssään paljon naisia, jotka häpeilevät oireitaan. Koska naisellisuuden ihanteeseen kuuluu yhä, ettei naisilla ole ruumiintoimintoja, moni nainen kärsii IBS-oireista myös psyykkisesti.

- Monet kohtaamani naiset tuntevat, etteivät he pysty piilottamaan turvotusta tai ilmavaivojaan, ja monelle heistä oireet aiheuttavat syvää ahdistusta, tohtori Smale sanoo:

-Näen sitä paljon klinikallani ja se on potilaista todella ahdistavaa. Se estää läheisyyden kumppanin kanssa, koska naiset eivät voi rentoutua ja nauttia, koska he ovat huolissaan siitä, että he päästävät ilmaa huonolla hetkellä.

Juuri ilmavaivat olivat vastaajien mielestä kaikkein nolostuttavin IBS-oire. Lähes 30 prosenttia naisista myönsikin pidätelleensä pieruja niin kauan, että se aiheutti heille kipua. Vaikka suurin osa naisista kertoi oireistaan kumppanilleen 1-3 kuukauden seurustelun jälkeen, 5 prosenttia pitkäaikaisessa suhteessa elävistä naisista ei ollut puhunut asiasta ääneen.

Lähde: ​​​​​​Healthista

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jenna Jylhä
Kuvat:
Rex Features

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!