Hyppää pääsisältöön
Marilyn on toivotuin seksinuken malli.

Tämä julkkisnimi on halutuin seksinukke - täysin näköinen seksirobotti vaatii luvan!

Seksinuket ovat seksilelujen suurinta huutoa. Asiakkaat voivat jo räätälöidä liikkuvia ja puhuvia leluja omaan makuunsa, esimerkiksi valitsemalla niiden hiusten - ja ihonvärin, sekä haluamansa luonteenpiirteet. Niinpä lieneekin ollut vain ajan kysymys, koska julkisuuden henkilöistä aletaan valmistaa seksinukkeversioita.

Robottien valmistaja, True Companion myöntää, että monet miehet ovat jo kyselleet julkkisnukkejen perään. Yhtiön mukaan kaikkein toivotuin julkkis on tietenkin itse Marilyn Monroe. Yhtiölle työskentelevän insinöörin, Douglas Hinesin, mukaan julkkisten näköiset seksirobotit ovat kuitenkin usein ongelmallisia, sillä niihin vaaditaan julkkiksen itsensä lupa.

– Emme voi tehdä Marilyn Monroen mukaan mallinnettua nukkea, mutta voimme toki valmistaa erittäin kauniin blondin, joka on kurvikas, selittää Hines.

– Paitsi tietenkin, jos saamme hyväksynnän hänen kuolinpesältään.

Kenties aikuisviihdetähtiä lukuunottamatta julkkiksia siis tullaan juurikaan näkemään seksinukkevalikoimassa.

Lähde: Men's Health


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!