Hyppää pääsisältöön
Siemennesteellekin voi olla allerginen

Tällainen on sperma-allergia!

Siemennesteellekin voi olla allerginen. Oireita voivat olla paikallinen punoitus, turvotus, polttelu tai kutina. Harvinaisempia ja vakavampia oireita ovat hengitysvaikeudet ja anafylaksia. Oireet ilmenevät yleensä minuutteja sen jälkeen, kun nainen on ollut kontaktissa siemennesteen kanssa. Ne voivat kestää muutamasta tunnista jopa päiviin.

– Aivan kuten allergia siitepölylle tai tiettyä ruokaa kohtaan, naisen keho kokee siemennesteen "vieraaksi", koska se ei ole luontaisesti osa häntä, selittää Allan Pacey, andrologian professori University of Sheffieldistä.

Allergiassa on kyse siemennesteen proteiineista. Ikävä kyllä, mies ei juurikaan pysty vaikuttamaaan asiaan esimerkiksi ruokavaliota tai elämäntapoja muuttamalla. Se, että nainen on allerginen yhden miehen siemennesteelle, ei tarkoita, että hän olisi allerginen jokaisen miehen spermalle. Yliherkkyys voi kehittyä myös ajan mittaan, vaikka suhteen alussa oireita ei ilmenisi.

Diagnoosin saa lääkäristä allergiatestin kautta, mutta jos esimerkiksi kondomin käyttö auttaa välttämään oireet, on se todennäköinen merkki allergiasta. Allergia ei tietenkään tarkoita, etteikö seksiä voisi harrastaa. Kondomi on hyvä keino suojautua siemennesteeltä. Myös se, että mies ejakuloi muualle kuin emättimeen, saattaa riittää.

– Oksennan, jos nielen spermaa, selittää allergiasta kärsivä Bex, 26:

– Käytämme kondomia, mikä tekee kaikesta helpompaa, ja olen tullut avoimemmaksi ajatukselle, että mies tulee muualle keholleni, sillä siemenneste ei näytä ärsyttävän ihoa yhtä paljoa.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!