Suhdestatus vaikuttaa orgasmin teeskentelemiseen

Suhdestatus vaikuttaa orgasmin teeskentelemiseen!

04.04.2017 12:00

Suurin osa naisista on joskus teeskennellyt orgasmin. Itse asiassa, tuoreen kyselyn mukaan jopa 68 prosenttia naisista myönsi teeskennelleensä orgasmin ainakin kerran. 

Yllättävää kyllä, suhdestatus tuntuu vaikuttavan siihen, kuinka todennäköisesti nainen teeskentelee. 60 prosenttia naisista ilmoitti teeskennelleensä orgasmin tuoreessa tai pitkäaikaisessa suhteessa. Sen sijaan yhden yön juttuja harrastavista tai avioliitossa elävistä naisista vain 40 prosenttia teeskenteli orgasmeja.

Naiset teeskentelevät tavallisimmin miellyttääkseen kumppaniaan, tai tehdäkseen häneen vaikutuksen, sanoo seksiterapeutti Moushumi Ghose. Yhden yön jutuissa naiset eivät kuitenkaan todennäköisesti koe samanlaista painetta miellyttää kumppaniaan. Orgasmin esittäminen ei ole tärkeää, jos kyseessä on lähes tuntematon henkilö.

Naiset pyrkivät säästämään miesten tunteita

Avioliitossa asiaa puolestaan selittää se, että pitkän suhteen jälkeen kumppani yleensä jo tietää, mistä nainen pitää. Koska oikeiden orgasmien tuottaminen sujuu, ei naisella ole tarvetta teeskennellä. Koska seksiä on todennäköisesti edessä vielä lukemattomia kertoja, ei nainen myöskään halua rohkaista miehen vääriä liikkeitä teeskentelemällä.

Asiat ovat toisin suhteen alussa. Tutustumisvaiheessa seksi ei välttämättä aina suju ohjekirjan mukaan. Nainen pyrkii säästämään miehen tunteita sillä välin, kun molemmat yrittävät saada seksin rullaamaan. Tämän takia nainen saattaa turvautua teeskentelyyn.

Alkuhuuman haihduttua nainen saattaa teeskennellä vain saadakseen homman päätökseen. Useat naiset sanovat näyttelevänsä orgasmin silloin, kun he ovat stressaantuneita, tai jos he eivät muuten vain ole "sillä tuulella".

Miesten helpotukseksi valtaosa naisista on kuitenkin yleensä rehellisiä. 66 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista sanoi teeskentelevänsä vain harvoin tai ei koskaan.

Lähde: Men's Health

Teksti: Seiskan toimitus
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!