Hyppää pääsisältöön
Avioparitkin harrastavat hyvää seksiä.

Seksi avioliitossa on sittenkin parempaa - ekspertin yllättävä esileikkivinkki!

On yleinen vitsi, että avioliitto tappaa seksin. On totta, että pitkässä parisuhteessa seksielämä kokee muutoksia, eikä alkuhuuma kestä ikuisesti. Seksiekspertti Esther Perelin mukaan tämä ei kuitenkaan ole huono asia. Itse asiassa, hänen mielestään avioliitto jopa parantaa seksielämää.

–Seksielämän ei tarvitse tyssätä valojen vannomiseen. Tällöin tarinanne vasta alkaa, Esther kannustaa.

Hänen mukaansa moni yrittää turhaan tavoitella ensimmäisen yön huumaa ja kipinöitä. Esther sanoo kuitenkin, että siinä vaiheeessa, kun seksi ei ole enää yhtä spontaania kuin ennen, siitä tulee "luovaa yrittämistä".

– Ihmiset uskovat myyttiin, että seksin pitäisi olla spontaania, hän teilaa.

"Kaikki irti aikatauluttamisesta"

Sen sijaan, että ihmiset yrittävät turhaan tavoitella menneitä, heidän tulisi juhlia vakituisen suhteen seksielämää sellaisena kuin se on. Hänen mukaansa hyvä seksielämä vaatii huomiota ja keskittymistä.

– Vasta, kun se on hallussa, voitte alkaa luoda oikeasti arvokasta yhteyttä, Esther vakuuttaa.

Hän neuvoo aviossa eläviä arvostamaan entistä syvempää yhteyttä kumppaninsa kanssa, ja ottamaan kaiken irti seksin aikatauluttamisesta etukäteen. Oikein tehtynä se toimii ikään kuin esileikkinä. 

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!