Hotnow

Robottiautot lisäävät seksiä liikenteessä - jopa prostituutio saattaa siirtyä teille!

16.11.2018 21:04

Uuden tutkimuksen mukaan itseajavat ajoneuvot johtavat seksin lisääntymiseen liikenteessä. Annals of Tourism Research -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ihmiset tulevat syömään, nukkumaan ja harrastamaan seksiä liikenteessä entistä enemmän, kun robottiautot yleistyvät.

- Ihmiset tulevat nukkumaan autoissaan... Se sai meidät ajattelemaan, mitä muuta he tulevat tekemään autojen ajaessa itse itseään, sanoo tutkimusta johtanut Scott Cohen:

- Kuten jokaisessa nuorten elokuvassa on nähty, autoilun ja seksin välillä on pitkä yhteys. Tämä oletus ei olisi suuri harppaus.

2040-luvulla todella yleistä

Tutkijat ennustavat, että myös prostituutio siirtyy teille.

– Ei ole mahdotonta kuvitella punaisten lyhtyjen aluetta pyörillä. Prostituution ei edes tarvitse olla laillista, jotta tämä olisi mahdollista, Cohen jatkaa.

Tänä päivänä 60 prosenttia amerikkalaisista on jo harrastanut seksiä autossa, ja raportin mukaan lukema ainoastaan kasvaa robottiautojen myötä. He uskovat, että 2040-luvulla seksi ajoneuvoissa on erittäin yleistä.

Lähde: New York Post

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:all over press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!