Hyppää pääsisältöön
Pornon katsominen alkoi aikaisin.

Naiselle kehittyi pornoriippuvuus jo 12-vuotiaana!

Erica Garzalle kehittyi riippuvuus pornoa kohtaan jo 12-vuotiaana. Nyt 35-vuotias nainen myöntää riippuvuuden tehneen hänen elämästään yhtä helvettiä.

Nykyään Garza on naimisissa, ja naisen aviomies on ollut hänelle suuri tuki. Nuorempana Erican elämä oli kuitenkin aivan sekaisin. Garza julkaisee tällä viikolla muistelmateoksen, nimeltä Getting Off, jossa hän kuvailee kohtaamiaan vaikeuksia. Kirjassa hän kertoo muun muassa järjestäneensä kotibileitä neljäkin kertaa viikossa löytääkseen miehiä, joiden kanssa harrastaa seksiä. Hän kertoo myös, ettei hän kyennyt harrastamaan seksiä ilman pornon apua.

"Toivoin, että miehet pitäisivät minusta"

Erica, jota kiusattiin koulussa, alkoi purkaa pahaa oloaan katsomalla pehmopornoa varsin nuorella iällä. Hän katsoi aikuisviihdettä sen jälkeen, kun hänen vanhempansa menivät nukkumaan. Parikymppisenä Erica teki kaikkensa houkutellakseen miehiä sänkyynsä.

– Menetelmäni muuttuivat vain synkemmiksi ja intensiivisemmiksi, hän toteaa kirjassaan:

– Joka kerta kun tunnustin vihaavani kondomeja, tai paljastin libidoni olevan epätavallisen korkea, toivoin, että miehet pitäisivät minusta enemmän, koska heistä tuntuisi, että olin yksi heistä, enkä niin kuin muut tytöt.

Porno rakensi seinän

Sängyssä Erica kopioi pornossa näkemiään asioita. Usein nuoren naisen oli jopa vaikea nauttia seksistä ilman aikuisviihdettä. Niinpä hän laittoi videon pyörimään taustalle harrastaessaan seksiä:

– Se toi minulle helpotusta, koska se rakensi välillemme eräänlaisen seinän, eikä meidän tarvinnut kokea henkisesti intiimiä yhteyttä.

Aviomies pelasti

Erica myöntää, että naisia alentavaa pornoa jäljittelevä seksi sai hänet kokemaan olonsa "rikkinäiseksi", "arvottomaksi" ja "käytetyksi".  Onneksi hän tapasi tulevan aviomiehensä.

– Alussa katsoimme pornoa, koska niin minulla oli tapana tehdä. Mutta hän halusi puhua kanssani siitä, miksi tarvitsin pornoa, eikä kukaan ollut koskaan aiemmin tehnyt niin, hän selittää:

– Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani turvassa, ja voivani paljastaa todellisen minäni.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!