Hyppää pääsisältöön
80% naisista teeskentelee orgasmeja.

Näin tekevät naiset pettävät todennäköisemmin!

Naiset, jotka teeskentelevät orgasmeja, saattavat olla taipuvaisempia uskottomuuteen. Archives of Sexual Behaviour -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa haastateltiin 138 naista ja 121 miestä, jotka olivat kaikki heteroseksuaalisessa parisuhteessa.

Sillä, kuinka usein nainen sai orgasmeja, tai sillä, kuinka voimakkaita ne olivat, ei havaittu juurikaan vaikutusta naisen uskollisuuteen. Sen sijaan sillä, kuinka usein nainen teeskenteli orgasminsa, oli selvä yhteys pettämisen todennäköisyyteen. Tutkijoiden mukaan, mitä enemmän orgasmeja nainen oli teeskennellyt, sitä todennäköisemmin hän oli myös pettänyt miestään. Pettämisen riski oli tällöin suurempi myös tulevaisuudessa.

Useimmat tarvitsevat klitorisstiumulaatiota 7-45 minuuttia

Seksiasiantuntija, tohtori Tammy Nelsonin mukaan valtaosa naisista on joskus teeskennellyt kliimaksin. Itse asiassa, peräti 80 prosenttia naisista myöntää sortuneensa siihen. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset teeskentelevät orgasmeja useimmiten, koska kumppani ei kykene tyydyttämään heitä, tai koska he eivät osaa ilmaista, mistä he pitävät sängyssä.

– Useimmat naiset tarvitsevat suoraa klitorisstimulaatiota seitsemästä 45 minuuttiin, muistuttaa tohtori Nelson.

Käy järkeen, että usein teeskentelyyn turvautuvat naiset myös todennäköisemmin etsivät tyydytystä kodin ulkopuolelta. On kuitenkin syytä muistaa, ettei yksi teeskennelty orgasmi ole varma merkki naisen uskottomuudesta.

Lähde: The Sun


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!